Yrityskuiskaajat-kampanja tavoitti syksyn aikana 516 joensuulaista yritystä ja toi esiin keskeisiä yrittäjien tarpeita liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Keskusteluissa korostuivat erityisesti...
Start Me Up 2022 -liikeideakilpailun voittajaksi uniikki UCOT-ratkaisu
UCOT-ratkaisu – datan siirtoa tehostava mikropiiripohjainen lähetinvastaanotin kutistaa datakeskuksen merikontin kokoiseksi.
Start Me Up -liikeideakilpailun voittajaksi on valittu Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston soveltavan tutkimuksen yhteistyöllä kehitetty UCOT-ratkaisu. UCOT-transiiverin valtteja ovat aiempaa tehokkaampi datan siirto, äärimmäisten lämpötilojen sieto sekä siitä johtuva pienempi tilantarve.
Ensimmäisessä vaiheessa UCOT tuo markkinoille maailman ainoan teknisen, mikropiiripohjaisen komponenttiratkaisun, joka tehostaa datakeskusten, kvanttitietokoneiden ja telekommunikaation datan siirtoa. UCOT-ratkaisussa tuotetaan kumouksellisesti usean aallonpituuden samanaikainen modulaatio erittäin pienikokoisessa piisirussa. Teknologian skaalautuvuutta on testattu kevään 2022 aikana, ja teknologian arvioidaan olevan vapailla markkinoilla viimeistään 2024. UCOT-ratkaisun avulla esimerkiksi datakeskusten tilantarve pienenee huomattavasti, kun erittäin alhaisissa lämpötiloissa toimivia lähetinvastaanottimia voidaan sijoittaa lähelle toisiaan. Transiiverit myös tuottavat aiempaa huomattavasti vähemmän hukkalämpöä.
– Esimerkiksi nyt Espooseen rakennettava jalkapallokenttien suuruinen datakeskus olisi mahdollista pienentää UCOT-teknologialla jopa merikontin kokoiseksi, modulaariseksi ja kuljetettavaksi ratkaisuksi, ilman valtavia ylläpitokustannuksia tai dataviivettä. Innovaatiossa hyödynnetyn grafeenin ansiosta UCOT-teknologia toimii myös erittäin alhaisissa kryogeenisissä lämpötiloissa, minkä ansiosta datakeskukset voidaan teoriassa siirtää tulevaisuudessa jopa avaruuteen, sanoo tutkija Pauli Turunen Itä-Suomen yliopistosta.
Nyt jo 21:tä kertaa järjestettyyn Start Me Up -liikeideakilpailuun lähetettiin tänä vuonna 165 liikeideaa.
– Kilpailun taso oli tänä vuonna todella korkea. Kilpailussa nähtiin laaja ja erittäin monipuolinen kattaus erilaisia ideoita. Voittajatyön ratkaisu on koko maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, kilpailua järjestävän Business Joensuun yritysvalmentaja Janne Pakarinen kertoo.
Start Me Up -liikeideakilpailussa palkittiin myös opiskelijoiden ideoita. 9 000 euron opiskelijapalkinto jaettiin kolmen eri oppilaitoksen opiskelijoiden ehdotusten kesken.
Karelia AMK:n voittajaksi kohosi Karelian Paju, jonka ideassa joutomaiden raivatut biomassat muunnetaan biohiileksi paikallisesti hiilestäen ja muokataan maan sekaan. Valmistuneille viljelykelpoisille alueille istutetaan lisäksi energiapajua, joka kaappaa hiiltä tehokkaasti ilmasta ja sitoo sitä saman verran maan päälliseen runkoon ja juuristoon. Energiapajua voidaan käyttää raaka-aineena biohiilen tuotantolaitoksessa tai suoraan hyvälaatuisen metsähakkeen vertaisena energiahakkeena CHP-tuotantolaitoksessa.
Riverian ehdotuksista voittajaksi ylsi Idän Kehräämön liikeidea lähituotetusta, kasvivärjätystä villalangasta. Tekstiiliteollisuuden tarpeisiin vastaavassa innovaatiossa uutta on erityisesti kotimaisten värjäyskasvien ja mikrobien käyttäminen värjäämiseen teollisessa mittakaavassa sekä lähilangan tuottaminen ja sen jatkojalostaminen.
Itä-Suomen yliopiston voittajaideaksi suoriutui Butterfly Brick -yrityksen jääkiekkomaalivahdin asentoa korjaava tukipala. Patentoitu jääkiekkomaalivahdin luistimen tukipala tukee jalan terveellisempään asentoon maalivahdin pudotessa polvilleen eli perhostyyliin. Jääkiekkomaalivahtien lonkkavaivat ovat yleistyneet runsaasti viimeisen 5–10 vuoden aikana johtuen juuri jalan niveliä rasittavasta perhostyylistä. Tukipala on suunniteltu auttamaan maalivahtia vähentämään lonkkaan kohdistuvaa liikarasitusta ja näin se vähentää loukkaantumisriskiä pidemmällä aikavälillä.
Uutena palkintona jaettiin Kiteen kaupungin Kitee-palkinto, arvoltaan 5 000 euroa. Palkinnon voitti Narskuttelu Oy:n liikeidea Pohjois-Karjalaisesta ksylitolimansikkahillosta ja -jauheesta. Liikeidea tuo markkinoille kotimaisen mansikkahillon ja -jauheeen, joka on valmistettu pohjoiskarjalaisista mansikoista tai muista marjoista. Marjamehun sijaan kokonaisista marjoista valmistettu tuote mahdollistaa näin myös 2. luokan marjojen paikallisen jalostamisen.
Start Me Up on Business Joensuun vuosittain järjestämä liikeideakilpailu, jossa haetaan ideoita, joista voi kasvaa uusia pohjoiskarjalaisia menestystarinoita. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin 21:tä kertaa ja pääpalkinnon arvo oli yli 40 000 euroa. Palkintopotti sisälsi 30 000 euroa rahaa, 7 400 eurolla Business Joensuun kumppaneiden asiantuntijapalveluita, sekä Tiedepuiston toimitiloja vuodeksi, mikä on arvoltaan 5 600 euroa. Palkinnot jaettiin Tiedepuistolla järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa 18.5.2022.
Lisätietoja:
Business Joensuu
Yritysvalmentaja Janne Pakarinen, p. 050 575 8859, janne.pakarinen@businessjoensuu.fi
UCOT
Pauli Turunen, p. 050 352 4500, pauli.turunen@uef.fi
Seppo Honkanen, p. 050 590 3629, seppo.honkanen@uef.fi
Karelian Paju
Erkki Kukkonen ja Niko Salovaara, karelianpaju@gmail.com
Idän Kehräämö
Anniina Nykänen, p. 045 130 4211, anniina@idankehraamo.fi
Butterfly Brick – tukipala maalivahdin luistimeen
Kimmo Rautiainen, p. 044 260 8082, kimmorautiainen@hotmail.com
Narskuttelu Oy
Pekka Hoppu, p. 040 1955770, pekka@narskutteluoy.fi