Kiteelle nousee uusi tehdas 29 miljoonan euron rahoituksella, Valio luo Joensuuhun sata uutta työpaikkaa ja Kelluu Oy mukaan NATO:n DIANA-ohjelmaan. Lisäksi Itä-Suomen metsäbiotalous saa merkittävää...
Joensuu johdattaa metsän uudelle aikakaudelle
Kasvatamme tulevaisuuden vetovoimaista metsäosaamista huippututkimuksen, koulutuksen ja maailmanluokan yritysten yhteistyöllä. Joensuu, Euroopan Metsäpääkaupunki, vauhdittaa planeettaa korjaavien ratkaisujen syntymistä. Osaamisemme on avainasemassa hillitsemässä ja torjumassa metsäpaloja, luontokatoa ja ilmastonmuutosta.
Joensuussa sijaitsee maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ja globaalisti verkostoitunut metsäalan keskittymä, jossa kaikki koulutustasot, maailmanluokan yritykset sekä huipputason tutkimus kohtaavat.
Vuosikymmenten saatossa puunjalostuksen keskuksesta on kasvanut johtava metsäalan keskittymä. Euroopan Metsäpääkaupunkina luomme uusia mahdollisuuksia, päivitämme vanhoja käytäntöjä ja määritämme tulevaisuuden metsäbiotaloutta. Uusia innovaatioita syntyy yhdistämällä materiaaliosaamista muihin alueen vahvuuksiin, kuten fotoniikkaan ja uusiin teknologioihin. Luontopohjaisia ratkaisuja hyödynnetään lähes joka alalla kosmetiikasta elintarviketeollisuuteen ja rakentamiseen. Johtamalla alaa mahdollistamme metsille monimuotoisen tulevaisuuden ja pidämme huolen siitä, että metsät tarjoavat hyvinvointia myös tuleville sukupolville.
Ajankohtaista
Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto Forest Joensuulle.
Forest & Photonics 2024 -tapahtuma kokosi metsän ja fotoniikan huippuasiantuntijat ja yritykset Joensuuhun osana kansainvälistä ICS24 konferenssia. Katso tapahtuman tunnelmia oheiselta videolta.
Maailmanluokan yritysverkosto
Huipputason yritystoimintaa löytyy metsä- ja puutuoteteollisuudesta kone- ja laitevalmistukseen sekä teknologiayrityksiin. Joensuussa ollaan maailman kärjessä metsätalouden digitalisaatiossa sekä metsä- ja luonnonvaratiedon keruussa ja analysoinnissa.
Joensuussa sijaitsee John Deeren maailman suurin metsäkonetehdas. Uusien innovaatioiden keskiössä ovat kiertotalous ja metsän tuomat mahdollisuudet kokonaisuutena.
600 yritystä
6000 työpaikkaa
Yli 2 mrd. € liikevaihto
Alueen yritysklusterissa mukana:
Bioenergia ja biotuotteet
Koneet, laitteet ja työkalut
Osaajia tulevaisuuden metsäbiotalouden tarpeisiin
Joensuussa voit opiskella metsäbiotalouden ammattilaiseksi kolmella eri koulutustasolla.
Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Riveria kouluttavat metsäbiotalouden arvostettuja osaajia käytännön ammattilaisista tohtoreihin.
Eri oppilaitoksissa on kolmella koulutustasolla yhteensä 400 metsäalan opiskelijaa ja kymmeniä tutkintonimikkeitä. Kansainvälistä huippututkimusta tekevät oppilaitosten lisäksi Joensuussa sijaitsevat Euroopan metsäinstituutti, Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus.
Metsäalan ammattilaiset ovat kärkijoukoissa luomassa vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja metsien hyödyntämiseen.
Forest Joensuu uutiset
Lue lisää uutisia Forest Joensuu LinkedIn-ryhmästä
Lue tästäForest Joensuu kumppanit
Forest Joensuu on Joensuun alueen metsäbiotalouden tutkimus‑, koulutus-, kehitys- ja innovaatiotoimijoiden yhteenliittymä, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä uusien innovaatioiden, liiketoiminnan kasvun ja alueen vetovoiman tueksi.
Business Joensuu
Yritysystävällisellä seudullamme on hyvä kasvattaa innovatiivisia ideoita, liiketoimintaa ja pääomaa. Business Joensuu on kumppanisi kasvun ja kansainvälistymisen matkalla. Meiltä ja verkostoistamme saat käyttöösi vankkaa osaamista sekä tietoa toimintaympäristöstä ja mahdollisuuksista.
Business Joensuu toimii Joensuun seudulla ja Keski-Karjalassa – yhdeksän kunnan, 125 000 asukkaan ja 7 500 yrityksen alueella. Tarjoamme palveluja yritysten käynnistämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen, investointeihin ja sijoittumiseen, sekä Tiedepuiston tila- ja tapahtumapalveluja.
Joensuun kaupunki
Joensuussa metsien merkitys on aina ollut suuri. Tänä päivänä Euroopan metsäpääkaupunki Joensuu on elinvoimaisten metsien ympäröimä maakuntakeskus, jossa metsäalan koulutus, huippututkimus, käytännön osaaminen ja liiketoiminta kohtaavat. Joensuu tarjoaa asukkailleen runsaasti metsään liittyviä työpaikkoja ja opiskelumahdollisuuksia. Metsällä on merkittävä rooli myös kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä.
Itä-Suomen Yliopisto UEF
Itä-Suomen yliopisto on Suomen monialaisin tiedeyliopisto. Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta vastaa maailmanlaajuisiin haasteisiin korkeatasoisella monitieteisellä ja tieteidenvälisellä tutkimuksella ja koulutuksella. Metsien kestävä hoito ja käyttö edellyttävät monipuolista tieteellis-ammatillista osaamista.
Metsätieteet ovat Itä-Suomen yliopiston kansainvälisin yksikkö. Metsätieteiden osasto on vahvasti verkostoitunut metsätalouden toimijoihin, ja sen tutkimus on kansainvälistä huippua.
Karelia-ammattikorkeakoulu
Karelia-ammattikorkeakoulu kouluttaa metsätalousinsinöörejä vahvassa yhteistyössä työelämän kanssa. Metsäalan kehitys vaatii uutta lähestymistapaa metsien käyttöön, ja alalle tarvitaan jatkuvasti lisää tuoretta osaamista ja uusia innovaatioita.
Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuvat metsätalousinsinöörit työskentelevät uusiutuvien luonnonvarojen ja niiden kestävään käyttöön perustuvan liiketoiminnan monipuolisissa tehtävissä.
Riveria
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria kouluttaa ammattilaisia metsäalan monipuolisiin työtehtäviin.
Valmistuttuaan osaajat voivat työskennellä esimerkiksi metsäkoneenkuljettajan tai -asentajan tehtävissä, puutavara-autonkuljettajana, metsuri-metsäpalvelujen tuottajana, metsätalousyrittäjänä tai metsäpalveluyrittäjänä.
Luonnonvarakeskus LUKE
Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön toimialalla. Tuotamme tietoon perustuvia ratkaisumalleja ja palveluita asiakkaillemme sekä lisäarvoa uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle kestävälle ja kilpailukykyiselle elinkeinotoiminnalle. Tuemme luonnonvaroihin ja luonnonvaratalouteen liittyvää yhteiskunnallista päätöksentekoa.