Naton testaustapahtuma käynnissä Suomessa – Droonistartup kehuu Kiteen lentokentän testausolosuhteita

Suomen rooli Naton innovaatio- ja testaustoiminnassa vahvistuu jatkuvasti. Juuri nyt kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä puolustusteknologiayrityksiä on kokoontunut Suomeen NATO Innovation Range (NIR) -tapahtumasarjan vuoksi.
Testaustapahtumasarja järjestetään 1.–10. kesäkuuta Turussa, Riihimäellä, Joensuussa ja Oulussa. Testaus kattaa neljä teknologia-aluetta: johtamis- ja valvontajärjestelmät, tekoäly- ja dataratkaisut, viestintäteknologiat sekä sensorit. Lisäksi samassa yhteydessä järjestetään droonintorjunnan testaustapahtuma LCI-X Crucible 2-26.
Tavoitteena on, että ratkaisut ja joukot toimivat yhdessä saumattomasti.
– Osallistujien yhteistyö sujuu hyvin, ja yritykset ovat antaneet erittäin hyvää palautetta jo ensimmäisten päivien aikana. Puolustusteknologian kehittäminen toimii parhaiten silloin, kun kehittäjät ovat mahdollisimman lähellä loppukäyttäjää, sanoo Digital Defence Ecosystemin ohjelmajohtaja Ville Hietikko.
Puolustusministeriö toimii testaustapahtumien kansallisena vastuuviranomaisena. Tapahtumasarjan järjestelyistä vastaavat puolustusministeriön valtuuttamana Digital Defence Ecosystem- ja DEFINE-innovaatioekosysteemit yhteistyössä Borderland Europe-hankkeen sekä Business Joensuun, BusinessOulun ja Business Turun kanssa. Innovaatiorahasto SITRA tukee DEFINEn toimintaa.
– Tämä on jälleen yksi merkittävä askel kohti pitkäjänteisen, Natoon liittyvän innovaatio- ja testaustoiminnan vakiinnuttamista Suomeen, toteaa Hietikko.
– Suomalaisyrityksille tämä on tilaisuus osoittaa niiden osaaminen realistisissa käyttöolosuhteissa sekä verkostoitua Nato-toimijoiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
“Kelluu: Eturivin paikka näyttää kyvykkyyttä”
Joensuulainen ilmalaivayritys Kelluun tehtävänä testaustapahtumassa on ollut yhdessä sensorivalmistajien kanssa kattaa rajavyöhykettä koko itärajan matkalta: Kelluun ilmalaivat ovat lentäneet niin Sodankylässä, Kaakkois-Suomessa kuin Pohjois-Karjalan alueellakin.
– Testaus on mennyt hyvin Kelluun näkökulmasta, ja olemme lentäneet useassa paikassa. NATO-yhteistyöt ovat eturivin paikkoja näyttää kyvykkyyttä ja tuoda laajemman yleisön tietoon, Kelluun operatiivinen johtaja Aleksi Sahlberg sanoo.
Tilannekuvaa droonien avulla toimittava imatralainen Rumble Tools on testannut useamman päivän ajan Kiteen lentokentällä, jossa se on havainnut esimerkiksi autoja, ihmisiä sekä liikehdintää ilmassa. Operatiivinen johtaja Pauli Jäppinen on tyytyväinen testiviikkoon ja kokee tavoitteiden täyttyneen.
Rumble Tools on testannut kymmenissä ellei yli sadassa kohteessa 10 vuoden aikana, ja Kiteen kenttä nousi edukseen.
– Kiteen lentokenttä on erittäin hyvä testauspaikka, ensinnäkin todella iso kenttä "korpikentäksi". Lentokentän vieressä on muun muassa ajoharjoittelurata ja valtavan kokoinen ampumarata, joten testaukselle on monenlaisia kantteja, Jäppinen sanoo.
Borderland Europen projektipäällikkö Heikki Heliste on tyytyväinen, että Joensuun seudulla testaus on edennyt suunnitelmien mukaan.
– Joensuun seutu tarjoaa erinomaiset puitteet digitaalisen rajaturvallisuuden tuotteiden testaamiseen ja validointiin. Meillä on Venäjän rajalle matkaa noin 50 km, joten autenttinen toimija idästä on aina läsnä tarjoamassa paikannus- ja radiohäirintää. Halusimme tai emme. Lisäksi alueella on vahva tutkimusyhteisö Itä-Suomen Yliopiston ja Karelia Ammattikorkeakoulun kautta. Tätä kaikkea tukevat alansa kärkiyritykset erityisesti fotoniikan saralla, Heliste sanoo.
”Olemme valmiita varsinaisiin testitoimintoihin”
Suomi tarjoaa poikkeuksellisen monipuoliset testausympäristöt Turun merellisistä olosuhteista Naton itärajan toimintaympäristöihin Joensuussa. Testausta tehdään myös autonomisiin järjestelmiin ja pitkän kantaman viestintään liittyvissä skenaarioissa Oulussa sekä johtamis- ja valvontajärjestelmien integraatioon keskittyvissä tilanteissa Riihimäellä.
Suomen isännöimän ja Naton transformaatiojohtoportaan (ACT) johtaman kokonaisuuden koordinaattorina toimii Timo Salonen Suomen pysyvästä Nato-edustustosta.
– Naton LCI-X Crucible 2-26 -operatiivisen kokeilun valmisteluvaihe on toteutettu onnistuneesti. Aiemmin perehdytimme osallistuvat yritykset, suoritimme itsetestaustoiminnot sekä rakensimme OPEX-testitoimintaa tukevat verkkoyhteydet ja palvelut. Olemme valmiita varsinaisiin testitoimintoihin maanantaina ja tiistaina, jolloin esittelemme Naton C-UAS- ja C2-kyvykkyyksiä, hän sanoo.
Lisätiedot:
Ville Hietikko, tapahtuman hankejohtaja, Digital Defence Ecosystem
puh. +358 40 526 2899 / ville.hietikko@digitaldefence.fi
Petra Kaurisluoma, markkinointiviestinnän johtaja, Digital Defence Ecosystem
petra.kaurisluoma@digitaldefence.fi
Annika Martikainen, viestinnän asiantuntija, Business Joensuu
puh. +358 50 576 94 37, annika.martikainen@businessjoensuu.fiv