Kelluu rakentaa uuden tehtaan Joensuun GreenParkiin: ilmalaivojen tuotanto kolminkertaistuu

kelluu-over-niittylahti-1

Vetykäyttöisiä ilmalaivoja valmistava Kelluu rakentaa Joensuun GreenParkiin uuden tuotanto- ja tuotekehitystehtaan. Se kolminkertaistaa yhtiön valmistuskapasiteetin ja nostaa tuotannon sataan autonomiseen ilmalaivaan vuodessa. Tehtaan on suunniteltu valmistuvan kesällä 2027.

Kyse ei ole tavallisesta tehtaasta. Tehtaassa valmistetaan sarjatuotantona maailman kehittyneintä ilmalaivastoa, jonka avulla taivaalle voidaan muodostaa pysyvä infrastruktuuri tiedon keräämistä varten. Teknologiaa hyödynnetään niin puolustuskäytössä kuin infrastruktuurin ja eri ympäristöjen kehittämisessä.

Samalla Suomeen syntyy jotain, mitä täältä on tähän asti puuttunut: sarjatuotantolinja autonomisille ilma-aluksille.

”Euroopassa puhutaan paljon omavaraisesta puolustus- ja valvontakyvystä. Suomessa dronet ovat jääneet kaikesta puheesta huolimatta sivuun, ja meiltä puuttuu uskottava kyky valmistaa autonomisia järjestelmiä paljon itse. Sitä me nyt rakennamme. Uskottavuutta ja huipputeknologiaa, joka voidaan integroida eri maiden järjestelmiin”, sanoo Kelluun toimitusjohtaja Janne Hietala.

Kelluun koko Joensuun henkilöstö siirtyy uusiin tiloihin, ja täydessä vauhdissa tehtaalla voi työskennellä noin 70–80 ihmistä. Tilat rakennuttaa Joensuun kaupungin omistama Joensuun Yrityskiinteistöt Oy.

”On hienoa, että tämä saatiin maaliin ja rakennustyöt voidaan aloittaa. Yhteistyötä tehtiin pitkäjänteisesti alkaen alun kartoituksesta, joka jatkui vuokrasopimuksen, rahoituksen ja muiden suunnitelmien laatimiseen asti. Tämän onnistumiseksi tehtiin paljon töitä, ja on varmasti kaikkien voitto, että Kelluu rakentaa tehtaansa juuri tänne osaksi GreenParkin huipputeknologian keskittymää”, sanoo Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Purmonen.

Syy uudelle tehtaalle on yksinkertainen. Kapasiteettia pitää nostaa sekä tuotannossa että tuotekehityksessä, ja nykytilat eivät siihen riitä. Erityisesti arktisiin olosuhteisiin sopivan kaluston kehittäminen vaatii tehtaalta paljon.

”Uusi tehdas nostaa kehityksen aivan uudelle tasolle niin valmistuksessa, tekoälykyvykkyyden rakentamisessa kuin uusimman kamera- ja sensoriteknologian hyödyntämisessä ilmalaivoissamme. Samalla rakennamme tehdaskonseptia, jonka voi monistaa myös muihin maihin”, Hietala sanoo.

Kelluu on tehnyt tietoisen valinnan. Sen sijaan, että se rakentaisi yhden ison, kaiken kattavan tehtaan, se rakentaa pienempiä modulaarisia yksiköitä, jotka saadaan käyttöön nopeasti ja jotka täyttävät samalla maailmanluokan vaatimukset. Tehtaiden modulaarisuus mahdollistaa yksiköiden yhdistämisen samaan paikkaan tai hajauttamisen ympäri maata, tarvittaessa jopa maan alle. Näin tuotanto ei ole yhden ison ja kalliin kohteen varassa.

Tehdas on itsessään osa kriittistä infrastruktuuria, ja sitä voidaan tulevaisuudessa suojata ja valvoa Kelluun omilla ilmalaivoilla.

Lähde: Kelluu

Lisätietoa GreenParkin yritysalueesta: GreenPark yritysalue Joensuussa | Business Joensuu 
Lisätietoa GreenParkin fotoniikan keskittymästä: Joensuu GreenPark Photonics Hub 

 

Sinua voisi kiinnostaa

10.09.2026 Business Joensuu Oy:n uutisia
Pohjois-Karjalan teollisuuden osaaminen on näyttävästi esillä Alihankinta 2026 -messuilla Tampereella 29.9.–1.10.2026. Alueemme yrityksiä kokoontuu Pohjois-Karjalan yhteisosastolle A216 ja sen...
08.06.2026 ICT ja digitalisaatio
Suomen rooli Naton innovaatio- ja testaustoiminnassa vahvistuu jatkuvasti. Juuri nyt kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä puolustusteknologiayrityksiä on kokoontunut Suomeen NATO Innovation Range...
01.06.2026 ICT ja digitalisaatio
Kesäkuun alussa 1.–10.6.2026 suomalaiset ja kansainväliset puolustusteknologiayritykset kokoontuvat eri puolille Suomea NATO Innovation Range (NIR) -tapahtumasarjaan, jossa teknologioita testataan,...

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista