Yrityskuiskaajat-kampanja tavoitti syksyn aikana 516 joensuulaista yritystä ja toi esiin keskeisiä yrittäjien tarpeita liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Keskusteluissa korostuivat erityisesti...
Superviikko Joensuun seudun elinkeinoelämälle: miljoonaluokan investointeja ja kansainvälistä menestystä
Kiteelle nousee uusi tehdas 29 miljoonan euron rahoituksella, Valio luo Joensuuhun sata uutta työpaikkaa ja Kelluu Oy mukaan NATO:n DIANA-ohjelmaan. Lisäksi Itä-Suomen metsäbiotalous saa merkittävää tukea uusiin avauksiin kestävän kasvun määrärahoista.
Kiteelle rakentuva Aisti Oy:n tehdas keräsi 29 miljoonan euron rahoituksen
Puukuidusta akustiikkalevyjä kehittävä jyväskyläläinen Aisti keräsi 29 miljoonan euron rahoituksen ja perustaa teollisen mittakaavan tehtaan Kiteen Puhoshalliin, jossa tuotannon on tarkoitus käynnistyä vuonna 2026. Tehtaan arvioidaan työllistävän alkuvaiheessa 30–40 työntekijää, uutisoi YLE.
Yhtiön kehittämällä teknologialla voidaan valmistaa myös tuotteita, jotka toimivat lämmöneristyksessä, pakkausmateriaaleina ja komposiittilevyinä. Kiteelle perustettava tuotantolaitos on yhtiön ensimmäinen tehdas. Sen on tarkoitus valmistaa akustiikkalevyjä Pohjoismaiden markkinoille. Lue Aistin tiedote tästä
Valio keskittää toimintojaan – Joensuuhun noin sata uutta työpaikkaa
Toimintojen siirrolla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden ja kannattavuuden parantamista. Myös sijainnilla on merkitystä: Joensuun tehdas sijaitsee vireällä maidontuotantoalueella ja valmistaa jo nykyisellään juustoja, joita kuljetetaan pakattavaksi Vantaan tehtaalle.
”Reilu 40 prosenttia Vantaalla jatkojalostetuista ja pakatuista juustoista tulee Joensuusta. Valmistus- ja pakkauslinjojen tuottavuus kasvaa, kun kahden tehtaan valmistama tuotteisto tehdään samalla tehtaalla. Myös kuljetusten tarve vähenee”, Valion Operations-toiminnoista vastaava johtaja Juha Penttilä taustoittaa Valion tiedotteessa.
Suurin osa Suomen maitotiloista sijaitsee Pohjanmaalta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Joensuun tehdas vastaanottaa maitoa 800:lta, pääosin Pohjois-Karjalassa sijaitsevalta maitotilalta ja valmistaa kolmanneksen kaikista Valion juustoista.
Kelluu valittu yli 2600 hakijan joukosta NATO:n DIANA -ohjelmaan
Suomalainen ilmalaivoilla ympäristödatan keräämiseen erikoistunut Kelluu Oy on yksi 75 yrityksestä, joka on valittu NATO:n DIANA-ohjelmaan vuodelle 2025. Yli 2600 hakemuksen joukosta mukaan pääsi vain kolme yritystä Suomesta. Lue uutinen tästä
Metsäbiotalouden uusille avauksille 2 474 000 euroa kestävän kasvun määrärahaa itäiseen Suomeen
Kasvuohjelma on osa hallitusohjelman mukaista Itäisen Suomen ohjelman toimeenpanoa, jolla vahvistetaan alueen elinvoimaa ja korvataan Venäjän rajan sulkeutumisesta aiheutuneita haittavaikutuksia.
”Tämän kestävään kehitykseen ja alueiden elinvoiman lisäämiseen tähtäävän rahoituksen avulla pyrimme parantamaan sekä kansallista että kansainvälistä tietoisuutta Suomen metsäbiotalouden mahdollisuuksista, mikä tukee yritysten investointiedellytyksiä, kansainvälistymistä ja vientiä”, toteaa ministeri Rydman Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Lisää Hyviä Uutisia Joensuusta voit lukea aiemmin joulukuussa ilmestyneestä Good News from Joensuu -uutiskirjeestä. Jotta kuulet alueemme hyvät uutiset jatkossakin, uutiskirjeen voit tilata TÄSTÄ