Mervi Leminen nimitetty Business Joensuun palvelujohtajaksi

Mervi Leminen nimitetty Business Joensuun palvelujohtajaksi 1.5.2025 alkaen

Tiedote 5.5.2025 

Mervi Leminen on nimitetty Business Joensuun Liiketoiminnan kehityspalveluiden palvelujohtajaksi 1.5.2025 alkaen. Hän siirtyy tehtävään kehityspäällikön roolista ja tuo mukanaan laajan kokemuksen liiketoiminnan kehittämisestä sekä asiakaslähtöisten yrityspalveluiden rakentamisesta.

Mervi Leminen on aiemmin vastannut Business Joensuussa kasvuvalmennuspalveluiden ja valmentavan otteen kehittämisestä. Hänellä on pitkä kokemus kehittämistehtävistä asiantuntijaorganisaatioissa, kuten Karelia-ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän on työskennellyt kehitysjohtajana ja yrittäjänä joensuulaisessa asiantuntijayrityksessä. Leminen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.

– Olen erittäin iloinen saadessani kasvaa uudessa roolissa organisaatiossa, jossa yrittäjyyden, yritysten kasvun ja uudistumisen tukeminen on yhteinen tavoite. Meillä on osaava ja asiantunteva tiimi, jossa yhteistyö on sujuvaa ja tavoitteellista. Työtämme tukee laaja ja sitoutunut yhteistyö- ja sidosryhmäverkosto. Yhdessä meillä on erinomaiset edellytykset kehittää ja tarjota alueemme yrityksille vaikuttavia palveluita, jotka tukevat uusien yritysten syntymistä, liiketoiminnan uudistumista, kasvua ja kilpailukyvyn vahvistamista. Yritysten menestys on koko alueen elinvoiman perusta, ja haluan olla mahdollistamassa tätä kehitystä, Leminen sanoo.

Palvelujohtajana Leminen toimii Business Joensuun johtoryhmän jäsenenä ja raportoi suoraan toimitusjohtaja Tomi Haringille.

– Toivotamme Merville menestystä osaavan tiimin valmentajana kohti yhä vaikuttavampaa asiakaskokemusta. Erityisesti sähköisten palveluiden kehittäminen tulee olemaan hänen tiiminsä keskeinen tehtävä lähitulevaisuudessa, kertoo Tomi Haring.

Lisätietoja: 

Tomi Haring, toimitusjohtaja
+358 400 380 130
tomi.haring@businessjoensuu.fi

Mervi Leminen, palvelujohtaja, Liiketoiminnan kehityspalvelut
+358 400 196 688
mervi.leminen@businessjoensuu.fi



 

 

 

Sinua voisi kiinnostaa

03.11.2026 • Business Joensuu Oy:n uutisia
Pohjois-Karjalan yritysten liikevaihto kasvussa – muoviteollisuus nousukiidossa Pohjois-Karjalan muovilaaksossa menee nyt lujaa: tammi-kesäkuussa muoviteollisuuden liikevaihto kasvoi lähes 47...
27.10.2026 • Business Joensuu Oy:n uutisia
Pohjois-Karjala on saanut arvostetun European Travel Awards -tunnustuksen vuoden 2026 autenttisimpana kulttuuri- ja luontomatkailukohteena (Most Authentic Cultural & Nature Tourism Destination)....
12.10.2026 • Business Joensuu Oy:n uutisia
Business Joensuu muuttaa 23.11.2026 uusiin toimitiloihin Tiedepuistossa. Nykyiset toimitilamme sijaitsevat Tiedepuiston 3B-rakennuksen 4. kerroksessa. Uudet tilamme sijaitsevat 2-rakennuksen 3....

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista