Ohita valikko

Teollisuuden sivuvirroista ja jätteistä uutta liiketoimintaa

Hankkeen tavoitteena on parantaa maakunnan yritysten kannattavuutta tehostamalla materiaalien ja energian käyttöä sekä lisätä uusiutuvan energian käyttöä teollisessa tuotannossa. Tavoitteena on myös synnyttää uutta liiketoimintaa hyödyntämällä yrityksissä syntyviä jäte- ja materiaalivirtoja.

Hankkeessa selvitetään yritysten tarpeita raaka-aineiden ja energiankäytön tehostamiseksi sekä kartoitetaan materiaalien sivuvirtoja. Tämän pohjalta kehitetään verkostoja ja yhteistyötä yritysten välillä sekä niissä mahdollisesti syntyviä uusia liiketoimintamalleja.

Teollisten symbioosien syntyä vauhditetaan mm. ympäri maakuntaa järjestettävissä työpajoissa. Sitran ja Motivan kehittämä toimintamalli tuo sivuvirtojen tuottajat ja hyödyntäjät konkreettisesti saman pöydän ääreen. Tavoitteena on auttaa yrityksiä ja muita toimijoita tehostamaan keskinäistä resurssien hyödyntämistä yli toimialarajojen sekä synnyttää uutta kiertotalouteen perustuvaa liiketoimintaa. Kansallisesti toimintaa koordinoi Motiva.

Maakunnallisen hankkeen hallinnoinnista vastaa Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES, osatoteuttajia ovat Joensuun Tiedepuisto Oy sekä Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI.

Hankkeen toteutusaika: 1.10.2014-31.3.2017.

EU_EAKR_Vipuvoimaa_Horizontal (1)

KETI:n vanha logo PIKES Oy:n logo

 

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista