Innokaupunki Joensuu 2 ryhmähankkeella toteutetaan Joensuun kaupungin ja valtion välille vuonna 2021 laadittua ja allekirjoitettua Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta 2021 – 2027. Ekosysteemisopimus tukee Joensuun kaupungin innovaatiovetoista kasvua, kilpailukykyä, elinvoimaa, työllisyyttä, kansainvälistymistä ja edelläkävijyyttä strategisilla painopistealueilla.
Hankkeen päätavoitteena hankkeen päättyessä on: Joensuun tunnettuus fotoniikan ja metsäbiotalouden osaamisalueiden maailmanluokan kansallisina vetureina on kasvanut. Olemme entistä tehokkaampi tutkimusta hyödyntävien innovaatioiden ja uusien kestävää kasvua hakevien yritysten tukija, liiketoiminnan edistäjä ja huippututkimuksen keskittymä. Photonics Joensuu ja Forest Joensuu -innoryhmien TKI-toimintaa tukeva ja sitoutunut yhdessä tekeminen tukee innovaatioista syntyvää liiketoimintaa ja tehostaa monialaista hanketoimintaa. Alueen rooli houkuttelevana ympäristönä uusille innovatiivisille yrityksille on vahvistunut ja edistänyt uusien investointien saamista Joensuun seudulle.
Hankkeen erityistavoitteena on Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen.
Tämä ryhmähanke tuo lisäarvoa Business Joensuulle erityisesti seuraavissa asioissa:- Ryhmähanke vahvistaa Joensuun seudun innovaatiovetoista kilpailukykyä, kasvua, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä. Ekosysteemitoimijat organisoituvat konkreettiseen ja systemaattiseen toteuttamiseen vauhdittaakseen ekosysteemisopimuksen toteutusta valituissa painopisteissä.- Ryhmähankkeen eri työpaketeissa toteutettavat toimenpiteet edistävät uudenlaista yhteistyötä ja lisäävät siten Joensuun seudun innovaatiotoiminnan ekosysteemin vaikuttavuutta.- Ryhmähankkeella edistetään eri toimialojen uudenlaista yhteiskehittämistä laajalla toteuttajajoukolla ekosysteemisopimukseen kuuluvissa painopisteissä ja teemoissa. Kyseisiä teemoja ei ole aiemmin kehitetty näin laajalla eri toimijoiden yhteistyöllä.
Innokaupunki Joensuu 2 on Business Joensuu Oy:n johdolla ja koordinoimana toteutettava ryhmähanke, jonka osatoteuttajina ovat Itä-Suomen yliopisto, Karelia Ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Joensuun kaupunki.
Hankkeen konkreettinen toteutus jakaantuu viiteen työpakettiin (TP):
TP1 Innovation Joensuu
TP2 Photonics Joensuu
TP3 Forest Joensuu
TP4 Viestintä
TP5 Kaupunkikehittäminen
Toteutus: 01.06.2024 - 31.05.2025
Projektin rahoitus: Projektia rahoittavat Euroopan Unioni, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto, Business Joensuu Oy ja Joensuun kaupunki.
Rahoitus yhteensä: 716 702 €, josta EU:n ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton rahoitus 430 021€ (60 %). Business Joensuun omarahoitus on 107 506 € (15 %). Loppuosa 179 175 € (25 %) on kuntarahoitusta.