Ohita valikko

Yrityskuiskaajat auttavat joensuulaisia yrityksiä

Yrityskuiskaus 2024_yrityskuiskaajat kopin ymparilla_Business Joensuu

Tiedote 21.8.2024

Haluamme tehdä Joensuusta kokoluokkansa Suomen yritysystävällisimmän kaupungin, jossa yritysten on helppo tulla kuulluiksi, toimia, kehittyä ja kasvaa. Syksyn aikana Yrityskuiskaajat ottavat jälleen yhteyttä joensuulaisiin yrityksiin keskustellakseen kuulumisista ja tarjolla olevista palveluista. Samalla välitetään yritysten terveisiä ja toiveita kaupungille jatkotoimenpiteitä varten.

Viikolla 35 käynnistyvän kampanjan tavoitteena on auttaa paikallisia yrityksiä maksuttomasti yritystoiminnan eri vaiheissa. Yrityskuiskaajat auttavat esimerkiksi kasvussa ja kehittämisessä, rekrytoinneissa ja työnantajuuteen liittyvissä asioissa, tuote- ja palvelukehityksessä, toimintaympäristön kysymyksissä, yrittäjän jaksamisessa, koulutusasioissa sekä omistajanvaihdoksissa. Pelkkä yrittäjien haasteiden, toiveiden ja huolien kuuleminen ei riitä – Yrityskuiskaajat haluavat myös löytää ratkaisuja ja sopivia palveluja. 

– Yrityksiä lähestytään ennakkoon tekstiviesteillä ja kampanjan aikana puhelimitse. Yritykset voivat myös itse ottaa yhteyttä yrityskuiskaajiin ja sopia tapaamisen. Heidät tavoittaa myös syksyn aikana eri tapahtumissa, kertoo yritysasiantuntija Satu-Minna Piiroinen Business Joensuusta.

Yrityskuiskaajat ovat joukko asiantuntijoita, jotka ottavat yhteyttä yrityksiin Joensuun kaupungin aloitteesta. Kampanjassa ovat mukana Business Joensuu Oy, Joensuun kaupungin työllisyyspalvelut/Luotsi Joensuu ja Pohjois-Karjalan TE-toimisto. Yhteistyökumppaneina tapahtumissa toimivat Joensuun Yrittäjät ry, Pyhäselän Yrittäjät ry, Pielisjoen Yrittäjät ry sekä Riveria.

Viime syksynä Yrityskuiskaus-kampanja tavoitti yli 800 joensuulaista yritystä. Kuiskaajaparit valitaan yritysten tarpeiden perusteella, ja tapaamiset ovat rentoja mutta asiapitoisia keskusteluja yrittäjien tarpeita kuunnellen. 

Yrittäjät voivat myös itse ottaa yhteyttä Yrityskuiskaajiin ja katsoa lisätietoja kampanjasta.

Yrityskuiskauksen aikataulu

  • Vko 35 Eno, Uimaharju, Pyhäselkä, Reijola, Tuupovaara, Kiihtelysvaara ja Heinävaara
  • Vko 40 Joensuun keskusta, teollisuusalue ja Tiedepuiston lähialue (postinumerot 80100 ja 80110)
  • Vko 45 muu Joensuu

Tapahtumat Yrityskuiskaus -viikoilla 35, 40 ja 45: 

Viikko 35: 

  • Torstai 29.8.2024 klo 8.00–9.30: Tekoäly liiketoiminnassa -aamukahvit
    Paikka: Pyhäselän ST1, kokoustila (Vanha Valtatie 6, Reijola). Ilmoittaudu tästä.
  • Perjantai 30.8.2024 klo 9.00–14.30: Julkisten hankintojen klinikka: Yksilökohtaiset sparraukset varattavissa klo 9.00–10.00, 10.30–11.30, 12.00–13.00 ja 13.30–14.00.
    Paikka: Business Joensuu, kokoustila Energy, (Tiedepuisto, rakennus 3B, 4. kerros, Länsikatu 15). Varaa aika tästä.

Viikko 40:

  • Torstai 3.10.2024 klo 7.30–9.00: Tekoäly liiketoiminnassa -aamukahvit
    Paikka: Business Joensuu, kokoustila Coaching Park (Tiedepuisto, rakennus 3B, 4. kerros, Länsikatu 15). Ilmoittaudu tästä.
  • Perjantai 4.10.2024 klo 9.00–14.30: Julkisten hankintojen klinikka: Yksilökohtaiset sparraukset varattavissa klo 9.00–10.00, 10.30–11.30, 12.00–13.00 ja 13.30–14.00.
    Paikka: Luotsi Joensuu, kokoustila Pooki, (Kauppakatu 29). Varaa aika tästä.

Viikko 45: 

  • Tiistai 5.11.2024 klo 17.00–19.00: Haussa osaavaa työvoimaa?
    Paikka: Luotsi Joensuu, keskikerros (Kauppakatu 29). Ilmoittaudu tästä.
  • Torstai 7.11.2024 klo 7.30–9.00: Tekoäly liiketoiminnassa -aamukahvit
    Paikka: Luotsi Joensuu, keskikerros (Kauppakatu 29). Ilmoittaudu tästä.
  • Perjantai 8.11.2024 klo 9.00–14.30: Julkisten hankintojen klinikka: Yksilökohtaiset sparraukset varattavissa klo 9.00–10.00, 10.30–11.30, 12.00–13.00 ja 13.30–14.00.
    Paikka: Luotsi Joensuu, kokoustila Pooki, (Kauppakatu 29). Varaa aika tästä.

Yrityskuiskaus -viikkojen ja muihin Business Joensuun tapahtumiin voi ilmoittautua myös osoitteessa: businessjoensuu.fi/tapahtumat.

Lisätiedot Yrityskuiskaus -kampanjasta:

Työllisyyskoordinaattori Marjatta Rummukainen
Joensuun kaupungin työllisyyspalvelut, Luotsi Joensuu
050 478 0795, marjatta.rummukainen@joensuu.fi

Yritysasiantuntija Satu-Minna Piiroinen
Business Joensuu Oy
0400 287 787, satu-minna.piiroinen@businessjoensuu.fi

 

Sinua voisi kiinnostaa

05.09.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Business Joensuu edistää yritysten kasvua ja kilpailukykyä.

Metalli- ja muoviteollisuus porskuttaa Joensuun seudulla. Kansainvälisten veturiyritysten, kuten Abloyn, John Deere Forestryn, Mantsinen...

27.08.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Joensuun Ivontien hulppeat hallitilat näkyvät kutsuvina kuutostietä ajaville. East MX-, KTM-, Husqvarna- ja GASGAS- valokyltit viestivät motoristeille ja sähköpolkupyöräilijöille, missä pyörien,...

26.06.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

ICT Hub Joensuu -kasvuohjelma käynnistää kartoituksen tuettavista ICT-alan pilotti-ideoista, jotka voivat viedä alueen yrityksiä uudelle tasolle. Tule tekemään pilotti-ideasta bisnestä!

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista