Pohjoiskarjalaisten metalli-, muovi- ja elektroniikkateollisuuden yritysten osaaminen ja innovatiiviset ratkaisut ovat esillä näyttävästi Alihankinta 2024 -messuilla, jotka järjestetään 1.–3.10....
Start Up -rahasto Joensuu vakuuttui biohiiltä pyrolyysilla valmistavasta PUHIsta ja sijoittaa yhtiöön
Start Up -rahasto Joensuu sijoittaa 100 000 euroa liperiläiseen PUHI Oy:hyn. Yritys tuottaa pyrolyysiteknologialla purkupuusta biohiiltä ja näkee toiminnalleen hyvät edellytykset myös maailmalla.
Biohiiltä pyrolyysiteknologialla tuottava PUHI Oy on kerännyt rahoittajilta yhteensä 900 000 euron rahoituksen. Start Up -rahasto Joensuun sijoittaman 100 000 euron lisäksi yhtiön perustajajäsenet rahoittavat toimintaa 300 000 eurolla ja Business Finland 500 000 eurolla.
Liperiläinen PUHI käyttää kierrätettyä, alan käyttövaatimukset täyttävää purkupuuta tuottamaan biohiiltä, jota käytetään monipuolisesti eri käyttökohteissa. Biohiili on yksi kustannustehokkaimmista tavoista varastoida hiiltä pitkäaikaisesti maaperään. PUHIn toimitusjohtaja Elis Hirvonen kertoo, että yhtiön biohiiltä käytetään muun muassa maanparannukseen, hulevesien suodattamiseen, rehun lisäaineena ja ilmansuodatuksessa. PUHIlla on jo aiesopimukset asiakkaiden kanssa, jotka ovat sitoutuneet ostamaan tuotantoa kahden vuoden ajalta.
– Biohiili päätyy lopulta maahan, emme myy sitä käyttövoimaksi – se on meillä tiukka vaatimus, vaikka kysyntää olisi. Bisnesmallimme on rakentaa pyrolyysiteknologialla kansainvälistä liiketoimintaa: edistämme kiertotaloutta ja sidomme hiiltä, jolle on kysyntää varsinkin tässä ajassa, kun vihreä siirtymä on vahvasti käynnissä, Hirvonen toteaa.
Lähtöpiste Suomessa – päämääränä kansainvälistyminen
Nyt saadun rahoituksen ensimmäinen käyttökohde löytyy Hämeenlinnan Karanojalta, johon yritys asentaa koneistonsa.
– Rahoitus menee koneen hankintaan, koneen ja hallin modifiointiin sekä tuotannon käynnistämiseen. Lisäämme koneeseen meidän innovaatioitamme: tämä valmis, niin sanottu off the shelf -kone, muuttuu tuotantoon mennessä aika paljonkin. Automaatio on suuressa roolissa ja tavoitteena on tuottaa juuri sellaista biohiiltä, mitä vihreässä siirtymässä tarvitaan, ja mitä asiakkaat tarvitsevat käyttökohteissaan.
PUHIn pyrolyysteknologia tuottaa biohiiltä purkupuusta.
PUHI on vuokrannut Hämeenlinnassa sijaitsevan toimitilansa kolmentoista kunnan alueella toimivalta Kiertokapula-jätehuoltoyhtiöltä. Hirvonen kehuu yhteistyön sujuneen mainiosti. Myös yhtiön kotipaikkakunnalla Liperissä on tila valmiina tuotannon käynnistämiseen.
Kotimaisen liiketoiminnan lisäksi PUHI katsoo jo ulkomaille. Hirvosen mukaan Saksassa on valmiina kaksi eri sijaintia sekä paikallinen teknologiapartneri, ja yhtiön Ruotsin-toimipiste perustetaan vielä tänä vuonna.
– Emme pelkää lähteä ulkomaille, koska yhtiöllä on vakaat verkostot. Investointien tarve teknologiamme viennissä ulkomaille ei ole huima ja muitakin sijainteja on, mihin meitä halutaan, Hirvonen lisää.
Start Up -rahasto Joensuulla vahva luotto liiketoimintamalliin
PUHIn hajautettu biohiilentuotannon konsepti mahdollistaa toiminnan viennin eri puolille maailmaa. PUHI on Suomessa yksi kahdesta yrityksestä, joilla on ympäristölupa biohiilentuotantoa varten. Muun muassa nämä tekijät saivat Start Up -rahasto Joensuun sijoittamaan yhtiöön. Business Joensuun kasvuvalmentaja ja Start Up -rahasto Joensuuta johtava Kari Pulkkinen on innoissaan rahaston päästessä mukaan kehittämään PUHIn liiketoimintaa.
– Meillä oli useita syitä kiinnostua. Vihreä siirtymä ja kiertotalous ovat vahvoja trendejä, jotka tarjoavat paljon tulevaisuuden mahdollisuuksia. PUHIssa molemmat yhdistyvät, Pulkkinen avaa. Hänellä on vakaa usko ja luottamus PUHI Oy:n perustajiin.
– Tiimissä on biohiilen osalta erittäin vahvaa tutkimustietoa ja osaamista. PUHIlla on vahva näkemys siitä, että tällainen liiketoiminta voi toimia. Yhtiön teknologiaa voidaan myös monistaa useisiin paikkoihin ja toimintaa skaalata, sanoo Pulkkinen.
Toimitusjohtaja Hirvonen korostaa myös, että PUHIn tiimistä löytyy rutkasti sekä liiketoiminta- että tiedeajattelua. Kaikki vetävät köyttä samaan suuntaan.
– Emme ole keksimässä pyörää uudelleen, vaan muokkaamme nykyaikaisesti käyttöömme tekniikkaa, joka on ollut olemassa jo 1800-luvulla. Tiimistä löytyy Pohjoismaiden vahvinta osaamista. Biohiilen valmistuksen lisäksi tiimillä on taustaa ja kokemusta elektroniikassa, tuotekehityksessä, tehtaiden rakentamisessa, sekä tuotantolinjojen ja automaation rakentamisessa.
Kuvat: PUHI Oy
Lisätietoja:
Elis Hirvonen
Toimitusjohtaja, PUHI Oy
elis@puhi.fi, +46 70 774 7645
Kari Pulkkinen
Fund Manager & Growth Coach, Business Joensuu
kari.pulkkinen@businessjoensuu.fi, +358 50 4068716
PUHI Oy
PUHI - Down to Earth Climate tech, biochar and carbon removal company, vauhdittaa pyrolyysiteknologiaan perustuvaa kansainvälistä liiketoimintaa. Sivuvirtaraaka-aineita hyödyntämällä valmistetaan biohiiltä, lämpöä sekä pyrolyysissä syntyviin nestejakeisiin pohjautuvia tuotteita kuten bioöljyä ja kemikaleja. Biohiilen valmistaminen integroidaan osaksi kiertotaloustoimintaa, sekä erilaisia biotalouden prosesseja. PUHI tarjoaa myös biohiileen liittyviä tuotekehitys- ja tutkimuspalveluita.
Start Up -rahasto Joensuu
Start Up -rahasto Joensuu auttaa starttivaiheen yrityksiä kasvamaan, työllistämään ja kansainvälistymään. Rahasto koostuu Joensuun kaupungin ja yksityisten sijoittajien pääomasta. Rahastoa hallinnoi Business Joensuun tytäryhtiö Joensuun Startup Kehitys Oy. Rahaston pääoma on 2,5 miljoonaa euroa ja tyypillinen sijoitus 50 000–200 000 euroa. Rahasto tukee yhdessä Business Joensuun Yrityskiihdyttämön ja kansainvälistymispalvelujen kanssa kohdeyritysten kotimaista ja kansainvälistä kasvua. Rahasto on väylä toisen vaiheen rahoituskierrokselle. Toimialarajoituksia ei ole asetettu, pääfokus on digitalisaatioon, metsäbiotalouteen sekä materiaaleihin ja innovatiiviseen teknologiaan liittyvässä yrittäjyydessä. Kohdeyritysten on toimittava Joensuussa, haluttava sijoittua Joensuuhun tai niillä on oltava operatiivisen toiminnan tasolla yhteys Joensuun seudulle.