Ohita valikko

Start Me Up 2021-liikeideakilpailuun lähes 200 ideaa

Business_Joensuu_Start_Me_Up_2021_liikeideakilpailu_200_kilpailuehdotusta_

Maaliskuun lopussa päättyneeseen Start Me Up -liikeideakilpailuun jätettiin yhteensä 192 ideaa. Business Joensuun järjestämässä Start Me Upissa haettiin tajunnanräjäyttäviä ideoita, joista voi kasvaa uusia pohjoiskarjalaisia menestystarinoita.

Kaksi kuukautta kestäneeseen kilpailuun jätettiin 50 ideaa viime vuotta enemmän. Viime vuonna ideoita vähensi korona. Tänä vuonna on jo selkeästi positiivisempi tunnelma.

– Ideoiden määrä kertoo selvästi siitä, että korona ei ole lannistanut ihmisten innovatiivisuutta ja uskoa tulevaan, yritysvalmentaja Janne Pakarinen sanoo.

Kisaan osallistuneet ideat olivat erittäin laadukkaita ja huolella mietittyjä. Ideoita arvioi asiantuntijaraati, johon on tänä vuonna haettu erityisesti start-up-maailman sekä yritysrahoituksen osaajia.

Voittajat julkistetaan ke 19.5.2021.

Arviointiraatiin kuuluvat POP Pankki -ryhmän toimitusjohtaja Pekka Lemettinen, Suomen bisnesenkeliverkosto FiBANin Managing Director Amel Gaily, Training & Development Manager Johanna Ahtiainen sekä Deal Flow Manager Antti Viitanen, Karelia AMK:n yrittäjyyden yliopettaja Heikki Immonen, Itä-Suomen yliopiston innovaatiotoiminnan erityisasiantuntija Irina Lavikainen ja Riverian lehtori Sanna Lappalainen. Raadin puheenjohtajana toimii Business Joensuun uusien liiketoimintojen ja kansainvälistysmispalveluiden palvelujohtaja Janita Ylitalo.

Raati aloittaa työnsä heti ja sen työskentely päättyy pe 30.4. Business Joensuu on yhteydessä voittajiin viimeistään viikolla 18.

Start Me Up -liikeideakilpailun voittajat julkistetaan ke 19.5. Pääpalkinnon arvo on yli 60 000 euroa ja se sisältää rahan lisäksi asiantuntijapalveluita sekä toimitilat vuodeksi Tiedepuistosta.

Start Me Up -liikeideakilpailu järjestettiin nyt 20:ttä kertaa. Start Me Up on osallistujamääriltään yksi Suomen suurimmista liikeideakilpailuista.

Lisätietoja:

Business Joensuu
yritysvalmentaja Janne Pakarinen
puh. 050 575 8859
janne.pakarinen@businessjoensuu.fi

Sinua voisi kiinnostaa

05.09.2025 Business Joensuu Oy:n uutisia

Joensuun kaupungin tiedote 5.9.2025 Joensuun kaupungin, alueen yrittäjäjärjestöjen ja Business Joensuun yhteistä Yrittäjän päivän juhlaa vietettiin 5. syyskuuta Tiedepuistolla. Juhlassa Joensuun...

18.08.2025 Business Joensuu Oy:n uutisia

Tänä syksynä Business Joensuu toteuttaa jälleen viikoilla 35, 40 ja 45 Yrityskuiskaajat-kampanjan, jonka aikana joensuulaisia yrityksiä lähestytään henkilökohtaisesti keskustelemaan liiketoiminnan...

18.06.2025 Business Joensuu Oy:n uutisia

Pohjois-Karjalassa yhdistyvät vetytalouden mahdollisuudet, biotalouden resurssit ja digitaalisen metsätalouden innovaatiot.

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista