Ohita valikko

Mitä kuuluu Keski-Karjalan yrityksille?

Business_Joensuu_ihmiset_kahvikupit_kadessa_kuvituskuva

Business Joensuun ”Mitä kuuluu?” -yrityskampanja toteutetaan ensimmäistä kertaa Keski-Karjalassa: Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. Tammi-helmikuussa toteutettavan kampanjan aikana Business Joensuun työntekijät ovat aktiivisesti yhteydessä yrityksiin ja kysyvät yritysten kuulumisia sekä palvelutarpeita. Puhelinsoittojen lisäksi yrityksiä ja yritystoimintaa suunnittelevia henkilöitä tavataan kasvotusten kahvitilaisuuksissa ja yrityskäynneillä.

Keski-Karjalan alueella ollaan yhteydessä ainakin 250 yritykseen. Näissä kohtaamisissa yrityksiä autetaan mutkattomasti ja maksuttomasti yritystoiminnan eri vaiheissa ja palvelutarpeissa.

Kampanjan aikana tavataan yrityksiä ja yritystoimintaa suunnittelevia henkilöitä mahdollisimman paljon kasvokkain. Erilaisista yritystoimintaan liittyvistä asioista voi jokaisessa kampanjakunnassa jutella Business Joensuun tiimiläisten kanssa rennosti kahvikupin äärellä. Kampanjan aikana Business Joensuun työntekijät vierailevat myös yrityksissä paikan päällä. Yrityksiin ollaan yhteydessä myös tekstiviestein ja puhelimitse.

Business Joensuu on toteuttanut ”Mitä kuuluu?” -kampanjan kahdesti aikaisemmin Joensuun seudulla kuuden kunnan alueella. Lisäksi Joensuun kaupungin alueella on toteutettu Yrityskuiskaajat-kampanja jo useamman vuoden ajan. Yhteensä näissä kampanjoissa tavoitettiin viime vuonna yli 1900 yritystä. Keskusteluissa nousivat esille esimerkiksi rekrytoinnit ja osaavan työvoiman saatavuus, omistajanvaihdokset, julkiset hankinnat sekä yrityksen kasvu, kehitys ja rahoitus.

Kampanjan aikataulu

Mitä kuuluu? -yrityskampanja toteutetaan Rääkkylässä viikolla 3 (16. – 20.1.2023), Kiteellä viikolla 5 (30.1. – 3.2.2023) ja Tohmajärvellä viikolla 7 (13. – 17.2.2023).

Kahvitilaisuuksia järjestetään jokaisessa kunnassa aina torstaisin.

Rääkkylä: to 19.1. klo 7.30 – 9.30, Rääkkylän kunnantalon aula/Marttakahvio, Kinnulantie 1, Rääkkylä
Kitee: to 2.2. klo 7.30 – 9.30, Kiteentie 9-11 B (2. krs), Kitee
Kesälahti: to 2.2. klo 14 – 16, Ravintola Pivanka, Kesälahdentie 1, Kesälahti
Tohmajärvi: to 16.2. klo 7.30 – 9.30, Tohmajärven kunnantalo, Järnefeltintie 1, Tohmajärvi

Heinäveden, Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Outokummun, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven alu-eella toimivat yritykset ja yritystoimintaa käynnistävät henkilöt voivat saada kaikki yrityspalvelut Business Joensuulta. Lisäksi Business Joensuu tuottaa yhteistyössä Lipertekin kanssa yrityspalvelut liperiläisille yrittäjille.

Lisätietoja:

Business Joensuu Oy

Koko kampanja:
yritysasiantuntija Satu-Minna Piiroinen
puh. 0400 287 787, satu-minna.piiroinen@businessjoensuu.fi

Kitee:
yritysasiantuntija Heli Hirvonen
puh. 0400 956 178, heli.hirvonen@businessjoensuu.fi

yritysasiantuntija Katariina Eskelinen
puh. 040 140 7505, katariina.eskelinen@businessjoensuu.fi

Rääkkylä:
yritysvalmentaja Timo Hartikainen
puh. 050 468 5492, sähköposti timo.hartikainen@businessjoensuu.fi

Tohmajärvi:
yritysasiantuntija Timo A. Hartikainen
puh. 050 341 9449, sähköposti timo.a.hartikainen@businessjoensuu.fi

Sinua voisi kiinnostaa

13.12.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Yrityskuiskaajat-kampanja tavoitti syksyn aikana 516 joensuulaista yritystä ja toi esiin keskeisiä yrittäjien tarpeita liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Keskusteluissa korostuivat erityisesti...

11.12.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Suomalainen ilmalaivoilla ympäristödatan keräämiseen erikoistunut Kelluu Oy on yksi 75 yrityksestä, joka on valittu NATO:n DIANA-ohjelmaan vuodelle 2025. Yli 2600 hakemuksen joukosta mukaan pääsi...

25.11.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Mediatiedote 22.11.2024 klo 13.30 Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi vuoden 2024 kansainvälistymispalkinnon yhteisökategoriassa Forest Joensuu -verkostolle. Palkinnon vastaanottivat...

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista