Ohita valikko

Kasvurahastot 150 000 eurolla mukaan kalliotilojen vedenohjausjärjestelmiä valmistavaan joensuulaiseen Norrapro Oy:hyn

Norrapro Oy_Kalliorakentamisen vedenohjausjärjestelmän infrastuktuuri_Business_Joensuu_Kasvurahastot

Start Up -rahasto Joensuu ja North Karelia Growth Fund sijoittavat kalliorakentamisen vedenohjausjärjestelmiä tuottavaan Norrapro Oy:hyn. Kasvuyritys keräsi paikallisilta rahastoilta ja Business Finlandilta yhteensä 350 000 euroa uutta rahoitusta, jonka avulla se pyrkii laajentamaan toimintaansa kansainvälisille markkinoille.

Norrapro valmistaa ruiskubetonisalaojia, joita asennetaan kalliotiloihin sekä maanalaisiin kohteisiin vedenohjauksen hallitsemiseksi. Yhtiö on lisäksi kehittänyt ja patentoinut uuden paloturvallisen vedenohjausjärjestelmän, joka auttaa  kalliotilan omistajaa tarkastelemaan ja huoltamaan salaojia proaktiivisesti myös kohteen käyttöaikana.

Norrapro on jo saanut Business Finlandilta 200 000 euron tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen (TKI). Nyt Start Up -rahasto Joensuu ja North Karelia Growth Fund satsaavat myös joensuulaiseen kasvuyritykseen: kumpikin rahasto sijoittaa Norraprohon 75 000 euroa. Kasvupääoman turvin yhtiö edistää digitaalisten palvelujensa tarjontaa ja tähtää kansainvälisille markkinoille.

Vedenohjaus haltuun ja seurantaan

Kallioon ja maan alle rakennettaessa vuotovesi on kaikissa hankkeissa eteen tuleva haaste. Infrarakentamisen säädökset edellyttävät, ettei tunneleihin tai maanalaisiin tiloihin saa syntyä vuotoja: vettä ei saa kertyä ajoradoille tai muihin tiloihin. Pahimmillaan puutteellinen vedenohjaus voi johtaa mittaviin huoltotarpeisiin ja maanalaisten tilojen käyttökatkoihin.

– Kallioperässä virtaava vesi täytyy ohjata hallitusti kalliotilojen pohjasalaojiin asti. Yleisimpiä vuotovesien aiheuttamia ongelmia kantavalle rakenteelle, kuten kallion lujituspulteille sekä ruiskubetonille, ovat jää, korroosio ja rapautuminen. Tämän lisäksi vuotovedet voivat vahingoittaa sähkölaitteita sekä aiheuttaa ennakoimattomia huoltotöitä sekä liikennekatkoja, Norrapron myyntijohtaja Kai Saarikivi kertoo. – Luomme tähän vedenohjaukseen tehokkaita järjestelmiä, jotka auttavat kalliotilan omistajaa saamaan informaatiota proaktiivisesti. 

Salaojainfran lisäksi Norrapro tuo markkinoille digitaalisen palvelun, jonka avulla kalliotilan omistaja voi seurata reaaliaikaisesti, mitä maanalaisten tilojen ruiskubetonin ja kallion välissä tapahtuu. Sensorit välittävät kohteen omistajalle tietoa salaojissa virtaavasta vedestä, lämpötilan vaihteluista, tukoksista ja muista halutuista parametreista. 

Sertifikaatit ja ympäristöselosteet kansainvälistymisen myyntivalttina

Norrapron tuotteita käytetään metro-, liikenne- ja junatunneleissa, maanalaisissa pysäköintihalleissa, väestösuojissa – Suomessa jopa ydinjätteen varastointiin suunnitelluissa kalliotiloissa, Norrapron toimitusjohtaja Harri Väistö kertoo. Yhtiö tavoittelee kasvua ensimmäiseksi Ruotsista ja Norjasta. Myös kauempana maailmalla on käyty keskusteluja, mutta Pohjoismaat ovat fokuksessa ensimmäisenä.

– Meillä on Ruotsissa tulossa pilottihanke, johon panostamme. Kasvurahaa satsataan myös digipalveluiden kehitykseen ja tuomiseen markkinoille. Norrapro on perustettu 2016 ja takana on monen vuoden kehitystyö, jonka aikana olemme kehittäneet uudet tuotteet ja rakentaneet laatujärjestelmät: nyt on aika viedä osaaminen maailmalle. 

Kansainväliset markkinat ovat olleet yhtiön tähtäimessä alusta asti. Suomessa kalliorakentaminen on vahvasti sidoksissa suhdanteisiin, mutta naapurimaissa markkinasta löytyy enemmän potentiaalia. 

–  Norjassa tunneleita rakennetaan jo puhtaasti maantieteestä johtuen. Vuoristoa ja kallioita on paljon ja monien väylien on päästävä niiden läpi tai halki, myyntijohtaja Saarikivi kertoo. – Ruotsissa taas infrarakentamisen investoinnit ovat mittavia: suuria hankkeita on paljon sekä käynnissä että tulossa. Norrapron vahvuutena ovat myös hankitut sertifikaatit ja ympäristöselosteet. Muut Pohjoismaat ovat infrarakentamisen alalla näissä asioissa Suomea edellä: esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa sertifiointeja kysytään jo ensimmäisissä keskusteluissa. 

Kuva: Norrapro Oy

Lisätietoja:

Harri Väistö
Toimitusjohtaja, Norrapro Oy
+358 400 922 094, harri.vaisto@norrapro.fi

Kai Saarikivi 
Myyntijohtaja, Norrapro Oy
+358 50 469 9290, kai.saarikivi@norrapro.fi

Business Joensuu Oy, Start Up -rahasto Joensuu
Kari Pulkkinen, fund manager & growth coach
+358 50 406 8716, kari.pulkkinen@businessjoensuu.fi

Redstone Nordics, North Karelia Growth Fund
Kaj Hagros, managing partner, toimitusjohtaja
+358 40 849 1749, kaj.hagros@redstone.vc

Norrapro Oy
Norrapro Oy on joensuulainen maanalaisten kalliotilojen tuotteiden ja niihin liittyvien komponenttien valmistukseen, asennukseen ja kehittämiseen erikoistunut yritys. Ruiskubetonisalaojatuotteita käytetään kalliotilojen vedenohjausjärjestelmänä.

Start Up -rahasto Joensuu
Start Up -rahasto Joensuu auttaa starttivaiheen yrityksiä kasvamaan, työllistämään ja kansainvälistymään. Rahasto koostuu Joensuun kaupungin ja yksityisten sijoittajien pääomasta. Rahastoa hallinnoi Business Joensuun tytäryhtiö Joensuun Startup Kehitys Oy. Rahaston pääoma on 2,5 miljoonaa euroa ja tyypillinen sijoitus 50 000–200 000 euroa. Rahasto tukee yhdessä Business Joensuun Yrityskiihdyttämön ja kansainvälistymispalvelujen kanssa kohdeyritysten kotimaista ja kansainvälistä kasvua. Rahasto on väylä toisen vaiheen rahoituskierrokselle. Toimialarajoituksia ei ole asetettu, pääfokus on digitalisaatioon, metsäbiotalouteen sekä materiaaleihin ja innovatiiviseen teknologiaan liittyvässä yrittäjyydessä. Kohdeyritysten on toimittava Joensuussa, haluttava sijoittua Joensuuhun tai niillä on oltava operatiivisen toiminnan tasolla yhteys Joensuun seudulle.

Redstone yrityksenä
Redstone on Berliinissä sijaitseva pääomasijoitusyhtiö, joka hallinnoi lukuisia pääomasijoitusrahastoja. Redstone on North Karelia Growth Fundin vastuunalainen yhtiömies. North Karelia Growth Fund sijoittaa hiljattain perustettuihin nuoriin yrityksiin, jotka toimivat erityisesti digitalisaation, metsäteollisuuden, biotalouden, fotoniikan, matkailun, luovien teollisuudenalojen sekä materiaalitutkimuksen aloilla.

Sinua voisi kiinnostaa

13.12.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Yrityskuiskaajat-kampanja tavoitti syksyn aikana 516 joensuulaista yritystä ja toi esiin keskeisiä yrittäjien tarpeita liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Keskusteluissa korostuivat erityisesti...

11.12.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Suomalainen ilmalaivoilla ympäristödatan keräämiseen erikoistunut Kelluu Oy on yksi 75 yrityksestä, joka on valittu NATO:n DIANA-ohjelmaan vuodelle 2025. Yli 2600 hakemuksen joukosta mukaan pääsi...

25.11.2024 Business Joensuu Oy:n uutisia

Mediatiedote 22.11.2024 klo 13.30 Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi vuoden 2024 kansainvälistymispalkinnon yhteisökategoriassa Forest Joensuu -verkostolle. Palkinnon vastaanottivat...

Tilaa uutiskirje

Pysy ajantasalla Business Joensuun tapahtumista ja ajankohtaisista