Innokaupunki Joensuu 3 - Business Joensuu -Hankkeella jatketaan ja toteutetaan Joensuun kaupungin ja valtion välille 2021 allekirjoitettua ekosysteemisopimusta 2021 – 2027. Hanke on osa laajempaa rinnakkaishankekokonaisuutta, jolla toteutetaan sopimusta. Hankekokonaisuuteen kuuluu tämän hankkeen lisäksi UEFin, Karelia-amk:n, Luken ja Joensuun kaupungin omat rinnakkaishankkeet.
Tämän hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Startup Joensuun, Photonics Joensuun ja Forest Joensuun innovaatioekosysteemejä ja edistää TKI -lähtöistä liiketoimintaa, kestävää kasvua, kansainvälistymistä, edelläkävijyyttä sekä yritysten ja toimijoiden verkostoitumista.
Hankkeen toimenpiteet jakautuvat viiteen työpakettiin, joiden päätavoitteet ovat seuraavat:
-
TP1: Startup Joensuu
Kehitetään startup-ekosysteemiä järjestämällä työpajoja, foorumeita ja hackathoneja, sekä tuetaan tutkimuslähtöisten liiketoimintojen kehitystä ja kansainvälisiä TKI-kumppanuuksia.
-
TP2: Photonics Joensuu
Luodaan fotoniikan valmistuskeskuksen palvelukonsepti, houkutellaan uusia yrityksiä ja vahvistetaan fotoniikkaosaamista tapahtumien ja verkostojen avulla.
-
TP3: Forest Joensuu
Edistetään metsäbiotalouden teollisuuspuistojen kehittämistä, yritysten sijoittumista, kansainvälistymistä ja vientiä sekä julkisten hankintojen innovatiivisuutta.
-
TP4: Viestintä
Vahvistetaan alueellisten innovaatioekosysteemien brändejä ja näkyvyyttä tuottamalla viestintämateriaalia, referenssitarinoita ja kampanjoita eri kanavissa.
-
TP5: Yhteiskehittäminen ja koordinaatio
Laaditaan strategioita ja toimintasuunnitelmia, tuetaan yhteishankkeita ja kehitetään mittareita Innokaupunki-toiminnan vaikuttavuuden seuraamiseksi.
Tämä hanke tuo lisäarvoa Business Joensuulle erityisesti seuraavissa asioissa: hanke vahvistaa Joensuun seudun innovaatiovetoista kilpailukykyä, kasvua, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä. Eri työpaketeissa toteutettavat toimenpiteet edistävät sidosryhmäyhteistyötä ja lisäävät siten Joensuun seudun innovaatiotoiminnan ekosysteemin vaikuttavuutta. Hankkeella edistetään eri toimialojen uudenlaista yhteiskehittämistä laajalla toteuttajajoukolla ekosysteemisopimukseen kuuluvissa painopisteissä ja teemoissa, toimenpiteet palvelevat ja osallistavat yrityksiä entistä laajemmin.
Toteutus: 01.06.2025 - 30.06.2026
Projektin rahoitus: Projektia rahoittavat Euroopan Unioni, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto, Business Joensuu Oy ja Joensuun kaupunki.
Rahoitus yhteensä: 623 421 €, josta EU:n ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton rahoitus 374 052€ (60 %). Business Joensuun omarahoitus on 93 514 € (15 %). Loppuosa 155 855 € (25 %) on kuntarahoitusta.

