- Start Me Up 2023 -liikeideakilpailu
- Kilpailukategoriat ja palkinnot
Kilpailukategoriat ja palkinnot
Etsimme tulevaisuuden liikeideoita edistämään yrittäjyyttä ja liiketoimintaa niin Pohjois-Karjalassa kuin kansainvälisesti. Idea voi olla uusi tuote- tai palvelukonsepti, toimintamalli, innovatiivinen ratkaisu tai teknologia uuden liiketoiminnan aloittamiseksi tai nykyisen kasvattamiseksi.
Kilpailussa on kuusi kilpailukategoriaa
Kaikki 31.3.2023 mennessä ilmoitetut liikeideaehdotukset osallistuvat pääpalkinnon tavoitteluun ja voivat tulla palkituiksi myös muissa kilpailukategorioissa.
Rahapalkinnot ovat yksityishenkilölle veronalaista tuloa.
Pääpalkinto 132 500 €
Pääpalkinnon voittava liikeidea saa 132 500 euron suuruisen palkinnon, joka koostuu rahasta, sijoituksista sekä monipuolisista asiantuntijapalveluista uuden liikeidean jalostamiseen ja kehittämiseen:
- Rahapalkinto 20 000 euroa.
- Toimitilat vuodeksi, arvo 5 000 euroa. Tukijana Business Joensuun Tiedepuisto. Toimitilan koko enintään 14 m².
- Asiantuntijapalveluita 7 500 euron arvosta:
- Liiketoiminnan kehittämispalvelut yhden vuoden ajaksi, arvo 2 500 euroa. Tukijana Business Joensuu Oy.
- Tuote- ja/tai palvelukehityskonsultaatiota, arvo 2 500 euroa. Tukijana ED Design Oy.
- Juridiset palvelut, arvo 1 500 euroa. Tukijana Asianajotoimisto Surakka Oy.
- Pankkipalvelut, arvo 1000 euroa: Tukijana Oma Säästöpankki.
- Rahastopalkinnot:
- Rahastosijoitus 50 000 euroa Start-up Rahasto Joensuulta.
- Rahastosijoitus 50 000 euroa North Karelia Growth Fundilta.
Pääpalkinnon luovutuksen edellytyksenä on Y-tunnus.
Pääpalkinto tulee käyttää idean edelleen kehittämiseen Pohjois-Karjalassa.
Pääpalkinnon maksamisen edellytyksenä on kilpailun järjestäjän hyväksymä suunnitelma palkintorahan käytöstä liiketoiminnan kehittämiseen.
Opiskelijakategoria
Kilpailulla rohkaistaan opiskelijoita ja tutkijoita ja heistä koostuvia tiimejä hyödyntämään ja kaupallistamaan ideoitaan ja liiketoiminta-aihioitaan uuden kestävän liiketoiminnan synnyttämisessä.
Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Riveria palkitsevat oman oppilaitoksensa opiskelijan parhaan liikeidean tai liiketoiminta-aihion:
- Itä-Suomen yliopisto 3 000 euroa
- Karelia-ammattikorkeakoulu 3 000 euroa
- Riveria 3 000 euroa
Opiskelijakategoriassa palkittavien opiskelijoiden on opiskeltava Itä-Suomen yliopistossa, Karelia-ammattikorkeakoulussa tai Riveriassa.
Karelia-ammattikorkeakoulu kouluttaa ja tukee aloittavia yrittäjiä Pohjois-Karjalassa. Start Me Up -liikeideakilpailu ja kilpailun opiskelijasarja on Karelialle tärkeä tapa lisätä alueen elinvoimaa. Haluamme ehdottomasti kannustaa nuoria innovaattoreita kohti kaupallista menestystä.
Heikki Immonen, TkT, D.Sc. (Tech.), Yrittäjyyden yliopettaja, Principal Lecturer of Entrepreneurship, Karelia-ammattikorkeakoulu
Riveria tarjoaa opiskelijoilleen käytännönläheisiä yrittäjyysopintoja ja tukea sekä ohjausta aloittavien yrittäjien taipaleen alkumetreillä. Tavoitteenamme on opiskelijoiden työllistyminen.
Anne Karppinen, viestintä-, markkinointi- ja myyntipäällikkö, Riveria
Liiketoimintaa Kiteelle -kategoria
Kilpailulla houkutellaan kiteeläisiä yksityishenkilöitä ja yrityksiä hyödyntämään ja kaupallistamaan ideoitaan, aihioitaan ja liiketoimintasuunnitelmiaan uuden kestävän liiketoiminnan synnyttämiselle ja kasvattamiselle Liperin alueella.
Kiteen kaupungin rahapalkinto: 5 000 euroa.
Pisteytyksessä huomioidaan idean omaperäisyys, uutuusarvo ja sen toteutettavuus Kiteellä. Palkintoa ei jaeta, jos liikeidea ei täytä raadin mielestä edellä mainittuja kriteerejä.
Liiketoimintaa Liperiin -kategoria
Kilpailulla tavoitellaan liperiläisiä yksityishenkilöitä ja yrityksiä hyödyntämään ja kaupallistamaan ideoitaan, aihioitaan ja liiketoimintasuunnitelmiaan uuden kestävän liiketoiminnan synnyttämiselle ja kasvattamiselle Liperin alueella.
Lipertek Oy:n rahapalkinto: 3 000 euroa.
Pisteytyksessä huomioidaan idean omaperäisyys, uutuusarvo ja sen toteutettavuus Liperissä. Palkintoa ei jaeta, jos liikeidea ei täytä raadin mielestä edellä mainittuja kriteerejä.
Tutkimuslähtöinen liikeidea -kategoria
Kilpailulla tavoitellaan tutkijoita, tutkijatiimejä sekä tutkimuslähtöisiä yrityksiä ja organisaatioita hyödyntämään ja kaupallistamaan tutkimustoimintansa tuotokset ja keksinnöt uuden liiketoiminnan synnyttämisessä.
- Rahapalkinto: 3 000 euroa. Tukijana Business Joensuu Oy.
- Asiantuntijapalvelut: Kotimainen patenttihakemus arvoltaan 5 400 euroa. Tukijana Leitzinger Oy.
Modernia karjalaista kauppaa ja palvelua Joensuun torin uudessa liikerakennuksessa -kategoria
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) Karjalaista kauppaa ja palvelua -kategoriassa tavoitellaan vireää liiketoimintaa Joensuun torin uuteen liikerakennukseen. Tavoitteena on synnyttää uusia ja elämyksellisiä kauppa- ja palvelukonsepteja, jotka tekevät liikerakennuksesta vetovoimaisen ja mieleenpainuvan ympärivuotisen kohtaamispaikan.
Kategorian arvostelussa ja palkitsemisessa arvioidaan lisäksi liikeidean kaupallisia edellytyksiä ja potentiaalia uudeksi pohjoiskarjalaiseksi menestystarinaksi.
Kilpailukategoria ei koske ravintola-, kahvila-, leipomo- ja suurkeittiötoimintaa.
Kilpailukategorian voittaja palkitaan liiketilalla, jonka voittaja saa yritystoimintansa käyttöön 6 kuukaudeksi uudesta liikerakennuksesta. Liiketilan koko on vähintään 14 m², minkä lisäksi liiketoiminnan käytössä ovat liikerakennuksen kaikille yhteiset asiakas- sekä taustatilat.
Paras Pitchaus
Ilmoittautumisaika Paras Pitchaus -kilpailuun päättyi 10.5.2023.
Osana Start Me Up –liikeideakilpailun Palkintogaalaa 24.5.2023 järjestetään kaikille avoin Paras Pitchaus -kilpailu. Parhaan liikeideansa pitchauksen esittänyt osallistuja palkitaan 1 000 euron rahapalkinnolla.
Business Joensuun Start Me Up -työryhmä esikarsii 10 parasta ennakkoon ilmoittautunutta osallistujaa jatkoon 24.5.2023 pidettävään pitchauksen loppukilpailuun.
Pitchaukseen on käytettävissä 3 minuuttia, jonka jälkeen tuomaristolla on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä 5 minuutin ajan. Aikataulu on tiukka, joten kannattaa valmistautua huolella oman myyntipuheen valmisteluun. Annamme tarvittaessa lisäohjeita pitchaukseen.
Valmistele voittava pitchaus ja ilmoittaudu kilpailuun 10.5.2023 mennessä. Voittaja palkitaan 1 000 euron palkinnolla!
Vahvistamme loppukilpailuun karsitut osallistujat sähköpostitse 17.5.2023 mennessä.
Palkintogaala 24.5.2023
Start Me Up -liikeideakilpailun voittajat julkistetaan Palkintogaalassa 24.5.2023 Joensuun Tiedepuistolla, kokoustila Temple of Challenge (3A-rakennus, 4. kerros).
Ilmoittaudu Start Me Up Palkintogaalaan 17.5.2023 mennessä tästä
Start Me Up -Palkintogaalan ohjelma
9.00–9.30 Kahvitarjoilu
9.30–9.40 Päivän avaus – Janne Pakarinen, Business Joensuu
9.40–11.30 Paras Pitchaus -myyntipuhekilpailu: 10 loppukilpailuun valitun finalistin pitchaukset tuomaristolle ja yleisölle
11.30–12.30 Lounas (omakustanteinen)
12.30–13.00 Keynote -puheenvuoro: VTT:n osaaminen ja rooli liiketoimintaideoiden edistämisessä ja kaupallistamisessa - Antti Vasara, toimitusjohtaja, VTT
13.00–13.15 Liikeideakilpailun tausta ja jatkokehitysmahdollisuudet Start Me Up -kilpailuun osallistuneille – Janne Pakarinen ja Kirsi Svärd, Business Joensuu
13.15–13.30 Viime vuoden Start Me Up -liikeideakilpailun voittajan kuulumiset - UCOT
13.30–14.00 Kahvitauko
14.00–14.10 Paras Pitchaus-myyntipuhelukilpailun voittajan julkistaminen
14.10–15.10 Start Me Up-liikeideakilpailu 2023 palkintojenjako
- Opiskelijakategorian voittajat Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Riveria
- Liiketoimintaa Kiteelle -kategorian voittaja
- Liiketoimintaa Liperiin -kategorian voittaja
- Modernia karjalaista kauppaa ja palvelua Kauppahalli Joensuussa -kategorian voittaja
- Tutkimuslähtöinen liikeidea -kategorian voittaja
- Pääpalkinnon voittaja
15.10–15.15 Tilaisuuden päätössanat – Tomi Haring, Business Joensuu
Ilmoittautumisaika Paras Pitchaus -kilpailuun päättyi 10.5.2023.
Osana Start Me Up –liikeideakilpailun palkintogaalaa 24.5.2023 järjestetään kaikille avoin liikeidean pitchauskilpailu.
Paras Pitchaus -sarjassa haetaan vakuuttavinta myyntipuhetta, joka palkitaan 1 000 eurolla. Ennakkoon ilmoittautuneista valitaan 10 osallistujaa keskiviikkona 24.5. pidettävään loppukilpailuun, jossa finalistit esittävät pitchauksensa tuomaristolle ja yleisölle. Pitchaukseen on käytettävissä 3 minuuttia, jonka jälkeen tuomaristolla on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä 5 minuutin ajan. Vahvistamme pitchauksen loppukilpailuun karsitut osallistujat sähköpostitse 17.5.2023 mennessä.
Lisätietoja
Yhteistyössä
-
Asianajotoimisto Surakka Oy
-
ED Design Oy
-
Itä-Suomen yliopisto UEF
-
Business Joensuu Oy
Joensuun kaupunki
-
Karelia-ammattikorkeakoulu
-
Kiteen kaupunki
-
Leitzinger Oy
-
Lipertek Oy, Liperin kunta
-
North Karelia Growth Fund
-
Oma Säästöpankki Oyj
-
Pohjois-Karjalan kauppakamari
-
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
-
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
(PKO)
-
Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry
-
Riveria
-
Start up -rahasto Joensuu

Start Me Up 2023 -liikeideakilpailun materiaali on tuotettu osana Joensuun kaupungin innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen (EAKR) toimintoja, joita osarahoittaa Euroopan unioni sekä Joensuun kaupunki.