Ajankohtaiset uutiset

Photonics Center sulautuu osaksi Business Joensuu Oy:n toimintaa

Kirjoittanut Business Joensuu | Jan 4, 2024, 9:18:59 AM
Business Joensuu Oy:n kokonaisuudessaan omistama tytäryhtiö Photonics Center Oy sulautuu osaksi emoyhtiötä. Sulautumisprosessi on tavoitteena saattaa päätökseen kevään 2024 aikana. Sulautuvan yhtiön henkilöstö siirtyy Business Joensuun palvelukseen.
 
– Sulautuminen emoyhtiöön takaa leveämmät hartiat toiminnalle, kehittämistyölle ja fotoniikka-alan yritystoiminnan lisäämiselle kaupungissa. Tämä kertoo osaltaan myös hyvästä ja vahvasta yhteistyöstä Itä-Suomen yliopiston, Joensuun kaupungin ja Business Joensuun välillä, toimitusjohtaja Tomi Haring toteaa.
 
Muutoksen jälkeenkin kansainvälistä huomiota saanut Photonics Center jatkaa toimintaa yliopistokampuksella Metria-rakennuksessa. Tästä yhteisöstä on lyhyessä ajassa muodostunut fotoniikan alan toimijoiden näyteikkuna.
 
Joensuussa sijaitsee yksi Euroopan merkittävimmistä ja kansainvälisimmistä fotoniikkakeskittymistä etenkin modernin optiikan saralla. Photonics Center on osa Photonics Joensuu -verkostoa. Photonics Joensuu kokoaa Business Joensuun koordinoimana yhteen alueen merkittävät tutkimus , kehitys-, koulutus-, liiketoiminta- ja innovaatiotoimijat. Yhteistyön tavoitteena on edistää TKI-toimintaa sekä elinkeinoelämää tukemalla Joensuun alueen fotoniikkayritysten liiketoiminnan kasvua sekä uusien yritysten sijoittumista alueelle.
 
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tomi Haring, Business Joensuu, 0400 380 130