Yritystarinat

Automaatiota ja uusasiakashankintaa

Kirjoittanut Sirkka-Liisa Aaltonen, Viestintä-Ässä | Aug 25, 2021 8:17:00 AM

- Asia kuin asia, niin Business Joensuusta löytyy apu. Ellei heillä itsellään ole juuri tarvittavaa asiantuntemusta, tietävät neuvoa, mistä apua löytyy, Muovisola Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kontkanen kiteyttää.

Apuja ja neuvoja Muovisola on matkan varrella myös tarvinnut. Business Joensuun kanssa yhteistyössä hoidetiin vuonna 2019 yhtiön laajentamiseen ja konekantaan liittyvät investointisuunnitelmat ja -hakemuksetkin. Tuoreimmen investoinnin, reilut 400 neliön toimitilalaajennuksen yhtiö ottaa käyttää vuoden 2020 alkupuolella. Lähes 400 000 euron tilalaajennukseen liittyi myös automaation ja materiaalinkäsittelyn laiteinvestointeja.

Perheyhtiö

Polvijärveläinen Muovisola on perustettu vuonna 1993. Vuosikymmenten aikana yhtiöstä on kasvanut 20 henkilöä työllistävä muovituotteiden valmistukseen erikoistunut yhtiö. Yhtiön erityisosaamista ovat erilaiset sairaala- ja laboratoriotuotteet sekä muut korkeaa hygieniatasoa vaativat muovituotteet. 

- Puhdastilatuotanto on yksi valteistamme. Automaatioon olemme panostaneet jo vuosien ajan. Automaation hyödyt konkretisoituvat huippulaatuna sekä tuotannon tehokkuutena. Tuotanto meillä pyöriin keskeytymättömästi viidessä vuorossa, toimitusjohtaja Mikko Kontkanen kertoo.

Pää saatu auki

Tuore tilalaajennusinvestointi on reilun kahden miljoonan liikevaihtoa tekevälle Muovisolalle merkittävä. Keskimäärin yhtiö investoi tuotantoon vuosittain noin 100 000 euroa. 

Investoinnit eivät kuitenkaan rajaudu vain tiloihin, koneisiin ja laitteisiin. Muovisolalla on kasvuhaluja ja se edellyttää yhä tavoitteellisempaa satsaamista myyntiin ja markkinointiin.

-  Vuoden 2019 aikana panostimme entistä vahvemmin uusasiakashankintaan. Tässä tavoitteessa yhteistyö Business Joensuun kanssa on isossa roolissa. Olemme osallistuneet alihankintamessumatkoille Ruotsiin ja Saksaan sen lisäksi, että olemme mukana Tampereen alihankintamessuilla. 

Tällä hetkellä Muovisolalla on suoraa vientiä Ruotsiin, Viroon ja Puolaan. Tuorein vientimaa on Ruotsi, jossa ”pää on saatu auki”.

-  Marraskuussa 2019 olimme mukana Elmia-messuilla ja siellähän tuo kontakti Ruotsiin syntyi.

Silmät ja korvat avoinna

Pohjois-Karjala on yksi Suomen merkittävimmistä muovialan osaamisen ja tuotannon alueista. Muoviosaamisen juuret juontavat pitkälle Perlokseen, jolla oli aikanaan myös lääketeollisuuteen liittyvää tuotantoa. Perlos on jo pitkään ollut historiaa, mutta lääketeollisuutta palveleva klusteri Pohjois-Karjalassa on vahva. Siinä alihankintaverkostossa yksi tärkeä toimija on myös Muovisola.

Mikko Kontkanen ja hänen veljensä Toni Kontkanen ovat Muovisolan yrittäjiä jo toisessa polvessa. Veljesten tavoitteena on edelleen kasvattaa yritystä. Kasvu edellyttää automaatiota. Kokoluokassaan Muovisola kuuluu suomalaisittain jo nyt automaation kärkihyödyntäjiin. 

Toinen mahdollinen kasvusuunta on yrityskauppa. Mikko Kontkasen mukaan yrityskauppoja ajatellen yhtiössä kuljetaankin ”silmät ja korvat avoinna”. 
Vuodesta 2020 Kontkanen ennakoi pitkälti vuoden 2019 kaltaista. Liikevaihto pysynee nykyisellä tasolla, maailmantalouden heilahdukset tuntuvat myös Polvijärvellä. Vaikka Kontkanen ei usko kasvuharppauksiin, usko on luja määrätietoiseen tuotannontehostamiseen ja sitä kautta saataviin tuloksiin. Hyvälle uralle saatua uusasiakashankintaa jatketaan Business Joensuun asiantuntemusta hyödyntäen.

- Kyllä Business Joensuu on kasvuhaluiselle yhtiölle luotettava kumppani – sanoisin, että ihan tukipilari. 

”Vuoden 2019 aikana panostimme entistä vahvemmin uusasiakashankintaan”

 

Investointien vauhdittamisen aikana Muovisola osallistui Pohjois-Karjalan maakuntaliiton rahoittamaan Digikarjalasta kajahtaa -projektiin.