Suomen Uusyrityskeskukset ry:n tuore vaikuttavuustutkimus osoittaa, että verkoston neuvontapalveluita hyödyntäneet osakeyhtiöt ovat liikevaihdoltaan suurempia, työllistävämpiä ja pidempi-ikäisiä kuin ilman neuvontaa perustetut saman kokoluokan osakeyhtiöt. Tutkimus kattaa vuodet 2015–2024 ja perustuu laajaan tilastolliseen analyysiin. Tutkimus koskee liikevaihdon, työllisyystietojen ja konkurssitietojen osalta osakeyhtiömuotoisia yrityksiä.
Yrityksen todennäköisyys päästä liikkeelle ilman, että se jää nollaliikevaihtoon, on kolminkertainen Uusyrityskeskuksen neuvonnan saaneilla osakeyhtiöillä verrattuna muihin uusiin osakeyhtiöihin. Konkurssi- ja selvitystilamenettelyyn ajautumisen riski on vain puolet muihin uusiin osakeyhtiöihin verrattuna.
Tutkimuksen pitkän- ja lyhyen aikavälin tarkastelussa Uusyrityskeskusneuvontaa saaneiden osakeyhtiöiden liikevaihto on reilusti suurempi kuin muilla. Myös työllisyyden kehittyminen neuvontaa saaneilla osakeyhtiöillä on vahvempi kuin muilla saman liikevaihdon kokoluokan osakeyhtiöillä.
– Liikevaihdon mediaani on lyhyellä aikavälillä 42 % ja pitkällä aikavälillä 19 % korkeammalla tasolla verrattuna muihin uusiin osakeyhtiöihin. Työllisyyden keskiarvo on lyhyellä aikavälillä 25 % ja pitkällä aikavälillä 28 % suurempi verrattuna muihin uusiin saman liikevaihdon kokoluokan osakeyhtiöihin. Tulokset osoittavat, että asiantunteva neuvonta ja tuki yrityksen alkuvaiheessa ovat ratkaisevia menestyksen kannalta, sanoo toimitusjohtaja Anneli Komi.
Vähemmän konkursseja
Uusyrityskeskuksen asiakkailla osakeyhtiön ajautuminen konkurssi- tai selvitystilamenettelyyn on harvinaisempaa verrattuna muihin. Neuvonta parantaa osakeyhtiöiden taloudellista rakennetta ja elinkelpoisuutta sekä vähentää merkittävästi konkurssi- ja selvitystilan riskiä. Yritysten eloonjäämistarkastelussa löydettiin huomattavia eroja Uusyrityskeskusneuvontaa saaneiden yritysten ja kaikkien perustettujen yritysten välillä.
– On erityisen ilahduttavaa nähdä, että neuvonnan avulla perustetut yritykset eivät vain käynnisty tehokkaammin, vaan myös pysyvät hengissä ja kasvavat. Tämä osoittaa tarkkaan harkittua liikkeellelähtöä, parempaa riskienhallintaa ja kestävää liiketoimintaa. Nämä ovat tärkeitä asioita yrittäjälle ja koko Suomen taloudelle. Uusyrityskeskusten asiakkaat selviävät markkinoilla selvästi paremmin kuin muut. Tutkimuksen osoittamat tulokset ovat vahva viesti koko yhteiskunnalle, sanoo toimitusjohtaja Anneli Komi.
62 % vaikuttavuustutkimuksen kyselyosuuteen vastanneista Uusyrityskeskusneuvonnan asiakkaista koki neuvonnan nopeuttaneen yrityksen perustamista. Yli puolet, 53 % sai vahvistusta itsevarmuuteen yrittäjänä. Vastaajien keskuudesta noin puolet nostivat neuvonnan tärkeimmiksi osa-alueiksi liiketoimintasuunnitelman (44 %), liiketoimintalaskelmat (50 %) ja starttirahan hakemisen (44 %).
Yrityksen perustaminen on aina iso päätös ja täynnä epävarmuuksia. Uusyrityskeskusten tehtävänä on varmistaa, että jokainen uusi yrittäjä saa parhaat mahdolliset eväät menestykseen. Tutkimuksen mukaan tässä on onnistuttu.
Tutkimus tarkasteli vuosina 2015–2024 perustettujen yritysten näkökulmasta millaisia vaikutuksia aloittavan yrittäjän neuvonnalla on ollut, ja miten Uusyrityskeskusten palvelua tulisi kehittää. Tutkimusmenetelminä käytettiin vertailevaa tilastollista analyysia, Big data –menetelmiä sekä vaikuttavuuden mittaamiseen soveltuvia pitkittäismallinnuksia. Tutkimuksen toteutti Suomen Uusyrityskeskukset ja TU Consulting.
Liite: Tiivistelmä Suomen Uusyrityskeskukset ry:n vaikuttavuustutkimuksen tuloksista 2025
Business Joensuu toimii Suomen Uusyrityskeskukset-verkostossa Joensuun seudun ja lähikuntien alueellisena uusyrityskeskuksena. Maksuttomat Start-yrityksen perustamispalvelut ovat Uusyrityskeskuksen sertifioidun ja auditoidun toimintamallin mukaiset, mikä varmistaa, että kaikki uutta yritystoimintaa suunnittelevat aloittavat yrittäjät saavat Business Joensuusta vastuullisen, luotettavan ja ajantasaisen ohjauksen sekä asiantuntevan valmennuksen yritystoiminnan ensivaiheisiin ja ensimmäisiin toimintavuosiin.
Vuonna 2024 Start-palveluiden tukemana perustettiin 140 yritystä. 331 asiakasta osallistui yksilövalmennukseen ja 63 pidempikestoiseen ryhmävalmennukseen. Paikalliset luvut tukevat valtakunnallisen vaikuttavuustutkimuksen tuloksia: laadukas neuvonta ja sparraus yrityksen perustamisessa ja ensivaiheissa vahvistavat yrittäjyystaitoja ja parantavat yritystoiminnan onnistumisen edellytyksiä.
Lisätietoja:
Lasse Immonen, yritysvalmentaja Start-yrityksen perustamispalvelut
Business Joensuu Oy
(Joensuun seudun Uusyrityskeskustoiminta ja vaikuttavuustutkimus)
lasse.immonen@businessjoensuu.fi, 050 514 9791
Anneli Komi, toimitusjohtaja, Suomen Uusyrityskeskukset ry
(Suomen Uusyrityskeskusten verkosto ja valtakunnallinen vaikuttavuustutkimus)
anneli.komi@uusyrityskeskus.fi, 045 122 0142
Tommi Uitti, TU Consulting tmi
(Tutkimuksen toteuttaja)
tommi.uitti@iki.fi, 040 367 5698
Lähde: Suomen Uusyrityskeskukset ry:n tiedote 1.10.2025, täydennetty Business Joensuun Start-palveluiden alueellisilla tiedoilla.