Ajankohtaista

Suomen fotoniikan päätapahtuma keräsi Joensuuhun kansainvälisen asiantuntijajoukon ja yli kolmesataa kävijää

Kirjoittanut Business Joensuu | Jun 12, 2023 11:20:30 AM

Suomen fotoniikan päätapahtuma Optics & Photonics Days 2023 järjestettiin touko-kesäkuun vaihteessa Joensuussa. Monipuolista akateemista ja teollista ohjelmaa oli seuraamassa yli kolmesataa rekisteröitynyttä konferenssiosallistujaa, joista 25% oli saapunut Joensuuhun ulkomailta.

OPD2023 Aftermovie. Tommi Rautio / Joensuun kaupunki
 
Optics & Photonics Days 2023:n korkeatasoinen akateeminen- ja teollinen ohjelma, loppuunmyyty yritysnäyttely sekä useat oheistapahtumat keräsivät paikalle yhteensä nelisen sataa kävijää. Teollisuusnäyttely avasi torstaina ovensa myös suurelle yleisölle ja houkutteli paikalle fotoniikasta kiinnostuneita kaupunkilaisia. Näytteilleasettajien pisteillä oli mahdollisuus kokeilla esimerkiksi joensuulaisen Dispelix Oy:n kehittämiä lisätyn todellisuuden älylaseja sekä Microsoftin Hololens2 yhdistetyn todellisuuden laseja. Uuden sukupolven älylaseja hyödynnetään muun muassa koulutuksessa, terveydenhoidossa sekä teollisuudessa parantamaan käyttäjän tarkkuutta ja tulosta.
 
Poster session. Kuva: Anne-Maria Kankaisto / Business Joensuu
 
Kattavien asiantuntijaesitysten lisäksi tapahtumassa järjestettiin monipuolista oheisohjelmaa. Photonics Centerissä järjestetyssä oheistapahtumassa esiteltiin Active Alignment palvelua, jota voivat hyödyntää muun muassa kameravalmistajat esimerkiksi prototyyppien valmistamisessa. Suomen Akatemian rahoittaman PREIN fotoniikan lippulaivan tapahtumassa keskusteltiin mm. tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyön merkityksestä. Perinteisesti miesvoittoinen ala tarvitsee myös naisosaajia, ja Women in Photonics -tapahtumassa kuultiin alalla työskentelevien kolmen merkittävän pörssiyhtiön Microsoftin, Vaisalan, sekä Modulightin johto- sekä asiantuntijatehtävissä toimivien naisten näkemyksiä alan kehityksestä. Lisäksi osaajien ja yritysten törmäyttämiseksi torstaina teollisuusnäyttelyn yhteydessä järjestettiin myös rekrytointitapahtuma. 
 
Women in Photonics paneelikeskustelu. Kuva: Anne-Maria Kankaisto / Business Joensuu
 
Keskiviikon konferenssi-illallisella Photonics Finland sai uuden hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin Kim Grundström ja varapuheenjohtajaksi Heidi Piili. Pohjoismaiden suurin lasioptiikan valmistaja Senop Oy palkittiin vuoden fotoniikkayrityksenä. Senop tarjoaa kokonaisvaltaisia optoelektroniikan ja ammattilaisviestinnän palveluja sekä laitteistoja myös vaativiin ja kriittisiin tilanteisiin, kuten turvalliseen viranomais- ja ammattilaisviestintään. Turvallisuus ja puolustus olikin yksi OPD2023:n pääteemoista, sillä fotoniikan sovellusten merkitys alalla kasvaa koko ajan.
 
Senop Oy palkittiin vuoden fotoniikkayrityksenä. Kuva: Tuukka Pakarinen / Photonics Finland 
 
-Joensuussa sijaitsee yksi Euroopan tason merkittävistä fotoniikan keskittymistä. Tapahtuman isännöiminen Joensuussa oli merkittävä askel kansainvälisten verkostojemme vahvistamisessa. Tämän päälle on hyvä rakentaa fotoniikan kasvua Joensuussa, kertoo Juha Purmonen Photonics Finlandista.
 
Lisätiedot:
 
Tuukka Pakarinen
Viestintäpäällikkö, Photonics Finland
+358 50 313 5930
tuukka.pakarinen@photonics.fi
 
Juha Purmonen
Toiminnanjohtaja, Photonics Finland
Fotoniikkaliiketoiminnan kasvuohjelman ohjelmavastaava, Business Joensuu
+358 50 354 3832
juha.purmonen@businessjoensuu.fi